sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Linturetki Beninissä

Tammikuussa 2018 vietin kaksi viikkoa Grand Popossa Beninin rannikolla ripulirokotetutkimuksen koekaniinina. Vanhana lintuharrastajana käytin tietenkin liikenevän vapaa-aikani katselemalla ja tunnistamalla kylässä ja sen liepeillä näkyviä lintuja. Koska Benin linnustosta oli aika heikosti saatavilla kirjallisuutta, päätin toimittaa omista havainnoistani pienen lintuoppaan seuraavien matkalaisten iloksi. Itselleni uuden lintualueen tutkiminen ja oppaan kirjoittaminen olivat sen verran hauskaa puuhaa, että innostuin suunnittelemaan niille jatkoa. Ilokseni hankesuunnitelmani hyväksyttiin, ja loka-marraskuun 2018 vietän suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa stipendiaattina kartoittamassa kylän linnustoa!

Lintujen katseleminen afrikkalaisessa kalastajakylässä riittäisi sellaisenaan jo kokemukseksi. Eläkkeellä olevana opettajana en kuitenkaan halunnut tyytyä pelkkään lintulomailuun. Niinpä tähän hankkeeseen kuuluu myös kylän koululaisten aktivoiminen lintujen tarkkailuun ja yleisimpien lintulajien kartoittaminen yhdessä heidän kanssaan. Tällä tavoin toivon myös pienellä panoksellani lisääväni nuorten tietoisuutta lähiluonnostaan ja ympäristönsuojelun tärkeydestä. Koska Villa Karo on ensisijaisesti kulttuurikeskus, pyrin toteuttamaan koululaisten kanssa myös pienen kuvataideprojektin. Sen tuotoksista kokoan näyttelyn, jonka tuon myöhemmin Grand Poposta myös Suomeen.

Martin-chasseur du Sénégal

  Un bel oiseau, de la taille d’un petit pigeon, avec la tête et le ventre gris claire, le dos et la queue couleur bleu brillant et un gros ...