100 Grand Popon lintua

Palmukyyhky sateen jälkeen. Kyyhkyt ovat ainoita lintuja, jotka osaavat juoda kallistamatta nokkaansa.

Tämä kirjoitus esittelee ne sata lintulajia, jotka tulevat valmisteilla olevaan samannimiseen kirjaan. Ranskankielinen versio valmistuu sitä mukaa kuin esitelytekstien käännökset valmistuvat. Kaikki kuvat ovat tekijän itse ottamia. Tätä julkaisua saa jakaa, mutta kuvien julkaiseminen tai muokkaaminen muuta käyttöä vasten ei ole sallittua ilman tekijän lupaa.

Johdanto

 

Tämä julkaisu esittelee sata lintulajia, jotka on mahdollista nähdä Grand Popossa, sen lähialueilla tai Villa Karosta järjestettävillä retkillä. Lajisto perustuu havaintoihin tammikuussa ja loka-marraskuussa 2018. Sekä kuivimman että sateisimman kauden havainnot puuttuvat, mutta toisaalta loka-marraskuussa lajisto on muuton vuoksi runsaimmillaan. Useimmista lajeista olen valinnut tähän valokuvan, jonka avulla linnun voi tunnistaa. Monien lintujen ulkonäkö kuitenkin vaihtelee sukupuolen, iän tai vuodenajan mukaan. Lintuharrastukseensa vakavammin suhtautuvalle suosittelen "oikeaa lintukirjaa". Borrow'n ja Deweyn Birds of Ghana on täyttänyt tehtävänsä hyvin, vaikka kaikki sen levinneisyys- ja alalajitiedot eivät olekaan luotettavia.

Karkeasti ottaen Grand Popossa tavattavat lintulajit voi jakaa kolmeen ryhmään:
- Paikkalinnut oleskelevat alueella ympäri vuoden. Niitä voi kuitenkin tavata eri paikoissa vuodenkierron mukaan. Tavallisimpia näistä ovat esimerkiksi haarahaukka ja kyläbulbuli.
- Pohjoisen muuttolinnut saapuvat Euroopassa olevilta pesimäalueiltaan syksyllä ja lähtevät keväällä. Haarapääsky on näistä paras esimerkki. Jotkin lajit kuten harmaahaikara voivat olla sekä muutto- että paikkalintuja
- Afrikan sisäiset muuttolinnut siirtyvät sateiden mukaan sisämaasta rannikolle ja takaisin. Tyypillisesti ne pesivät sadekaudella savannilla ja hakeutuvat kuivan kauden ajaksi rannikolle. Tällaisia ovat esimerkiksi afrikanrakonokka ja aavikkomehiläissyöjä.

Lintuja voi Grand Popossa nähdä kaikkina päivän tunteina, joskin kiikareiden kanssa retkeileminen on miellyttävintä aamulla seitsemän ja yhdeksän välillä. Erityisiä retkeilyvarusteita ei tarvita, mutta aamulla on viisasta suojautua hyttysiltä ja päivällä auringonpaahteelta. Lippalakki tai vastaava estää myös häikäisyä.

Otan mielelläni vastaan palautetta ja tietoja lintulajeista, joita en tässä esittele. Olen jättänyt pois joitakin ilmeisen harvinaisia lajeja samoin kuin sellaisia "pikkulintuja", joiden tunnistaminen edellyttää äänten ja elinympäristön tuntemista. Internet-sivustoilta löytyy ääninäyte lähes kaikista lajeista, mutta heikkojen verkkoyhteyksien vuoksi niiden käyttö Grand Popossa on rajallista.

Lintujen järjestys poikkeaa jonkin verran siitä, miten eri lintuheimot on ollut tapana järjestää lintukirjoissa. Olen noudattanut Birdlifen lintulistojen taksonomista järjestystä, jossa esimerkiksi jalohaukat ovat erillään muista päiväpetolinnuista – ne kun eivät ole niille kovin läheistä sukua, vaikka kovin samannäköisiä ovatkin.

Jokaiselle lajille olen etsinyt tieteellisen nimen lisäksi suomen-, ranskan- ja englanninkielisen nimen. Minankielisen nimen olen lisännyt niille lajeille, joille olen sellaisen löytänyt. Kiitän tästä erityisesti Richard Akakpoa, jonka kanssa istuimme parikin päivää Villa Karon korva-akaasian alla niitä miettimässä. Minan kielessä ei kaikille linnuille ole omaa nimeä, vaan samantapaisia lintuja saatetaan kutsua samalla nimellä tyyliin "vesilintu" tai  "pikkulintu".

Lajiesittelyt

 

Naamioviheltäjäsorsa

Dendrocygna viduata
Dendrocygne veuf
White-faced Whistling Duck
Tɔkoklo

 
Naamioviheltäjäsorsa on alueen ainoa todennäköinen villi sorsalintu. Sen yleisväritys on ruskea. Posket ja otsa ovat vaaleat hiukan valkoposkihanhen tapaan. Laji on yleinen, mutta piileskelevä. Todennäköisimmin sitä näkee sadekauden aikana, kun vesi Mono-joessa on korkeimmillaan ja sorsille sopivia lammikoita on paljon.

Todennäköisemmin nähty sorsa tai "ankka" on siipikarjana kasvatettu myskisorsa. Se on kuitenkin suuri, raskastekoinen ja kesy lintu, hyvin eri näköinen kuin viheltäjäsorsat.

Kesykyyhky (pulu)

Columba livia
Pigeon biset
Rock Pigeon
Axɔnɛ

Pulua tuskin tarvitsee kovin perusteellisesti esitellä. Isokokoinen kyyhky, jonka väritys vaihtelee harmaasta ruskeaan ja valkoiseen. Ruokailee maassa, kävelee tyypilliseen tapaansa päätään nyökytellen. Kesykyyhky on erinomainen lentäjä, ja Grand Popon puluja näkee usein lentämässä parvena lähellä Villa Karoa. Esiintyy vain ihmisasutusten luona. Beninissä kyyhkyjä kasvatetaan myös häkeissä ja myydään ruoaksi kuten muutakin siipikarjaa.

Savanniturturikyyhky

Streptopelia semitorquata
Tourterelle à collier
Red-eyed Dove
Galekɔ

Keskikokoinen, vaaleanruskea kyyhky, jolla on niskassa musta sepel ja silmien ympärillä kapea "rosvonaamari. Päälaki on vaaleampi, ja pyrstössä on tumma poikkiraita. Savanniturturikyyhky ruokailee puiden lehvistössä, mutta istuskelee usein puhelinlangoilla ja puiden oksilla täysin näkyvissä. Kujertaa kaiken päivää, mutta aktiivisimmin aamulla ennen auringonnousua monitavuisesti "Bonjour-à-Grand-Popo". Yleinen kaikkialla.

Sahelinturturikyyhky

Streptopelia vinacea
Tourterelle vineuse
Vinaceous Dove
Galekɔ

 

Sahelinturturikyyhky  muistuttaa savanniturturikyyhkyä, mutta on sitä pienempi ja sirompi. Pää on saman värinen kuin kaula, eikä silmien ympärillä ole selvästi erittuvaa maskia. Pyrstö on yksivärinen lukuun ottamatta kapeasti valkoisia pyrstönkulmia.

Oleskelee puiden lehvistössä ja tulee sieltä vain harvoin näkösälle. Kujerrus on selvästi kolmitavuinen "Bar-ba-ra". Yleinen kaikkialla.

Palmukyyhky

Streptopelia senegalensis

Tourterelle maillée

Laughing Dove

Peplelu

Palmukyyhky on pieni, lämpimän punaruskea kyyhky, joka liikkuu ja ruokailee mielellään maassa, "minipulu". Ne ovat varsin pelottomia, ja niitä näkee kaikkialla. Pesii rakennuksissa, esimerkiksi räystäiden ja autiotalojen kattojen alla, missä ne joten kuten kyhäämäänsä risupesään munivat kyyhkyjen tapaan kaksi pientä valkeaa munaa.

Enkanninkielisen nimensä palmukyyhky on saanut monitavuisesta, rytmiltään hiukan nauravasta kujerruksestaan. Suomenkielinen nimi viitannee vain siihen, että nämä kyyhkyt viihtyvät seuduilla, jolla kasvaa palmuja. Hyvin yleinen kaikkialla.

Afrikanviherkyyhky

Treron calvus

Colombar à front nu

African Green Pigeon

Avɔkplwɛ

Pullean oloinen, hiukan papukaijamainen, täysin vihreä kyyhky, jolla on kirkkaan punainen nokan tyvi. Mahdoton sekoittaa mihinkään muuhun lintuun. Viihtyy puiden latvoissa, missä istuskelee usein pieninä ryhminä täysin avoimesti katseltavissa.

Sinitäpläkyyhky

Turtur afer

Tourtelette améthystine

Blue-spotted Wood Dove

Dogblotomɛ

Pieni ja piileskelevä kyyhky. Hiekanruskea, päälaki vaaleanharmaa. Lentoon pyrähtävä sinitäpläkyyhky paljastaa yläperän tumman poikkiraidan. Kylän laitamilla, peltojen ja pensaikkojen reunoilla. Ruokailee usein maassa, mutta aina lähellä kookkaampaa kasvillisuutta.

Nauhakehrääjä

Caprimulgus climacurus

Engoulevent à longue queue

Hɔmɛfosi 

Kehrääjät ovat öisin liikkuvia lintuja, jotka viettävät päivänsä nukkumalla puun oksalla, jolloin niiden ruskea väritys on oivallinen maastokuviointi. Oikein hyvällä onnella nauhakehrääjän saattaisi yöllä nähdä hyönteisjahdissa Grand Popon kylänraitin yllä, jolloin vielä vähän paremmalla onnella voisi nähdä sen pitkät pyrstösulat, joista se on saanut nimensä.

Nauhakehrääjän havaitsee sen öisestä laulusta, joka on yhtäjaksoista surinaa ja muistuttaa hyvin paljon Suomessakin tavattavan kehrääjän laulua. Nimen alkuperä lienee siinä, että laulu on tuonut mieleen kehruutöissä käytetyn rukin monotonisen äänen. Tieteellinen nimi taas viittaa vanhaan uskomukseen, että kehrääjät kävivät öisin suurella suullaan lypsämässä vuohia.

Nauhakehrääjä suosii rauhallisia autioita tontteja, jollaisia ovat esimerkiksi Villa Karon lähellä oleva hautausmaa ja Aubergea vastapäätä oleva villiintynyt tontti.

Afrikanpalmukiitäjä

Cypsiurus parvus

Martinet des palmes

African Palm Swift

Awle

Palmukiitäjät ovat tervapääskyjen sukulaisia, joita kutsutaan kiitäjiksi erotukseksi varpuslintuihin kuuluvista varsinaisista pääskyistä. Afrikanpalmukiitäjä on väritykseltään ruskea ja sillä on hyvin kapeat ja teräväkärkiset siivet, joilla se lentää huimaa vauhtia. Pyrstö on pitkä ja ohut. Sen kaksihaaraisuutta ei yleensä lennossa ehdi nähdä.

Afrikanpalmukiitäjä elää pienissä yhdyskunnissa ja rakentaa syljellä kiinnitetyn pesänsä palmunlehtien alapinnalle. Se suosii etenkin kookasta bulevardipalmua, jonka tunnistaa viuhkamaisista lehdistä ja kimpusta ruskeita vanhojen lehtien jäämistä vihreän lehtikruunun alla. Yleinen kaikkialla, missä on sopivia pesäpalmuja. Ääni on korkea viserrys.

Pikkukiitäjä

Apus affinis

Martinet des maisons

Little swift

Awle

Yleisin Grand Popon kylän yllä vinhasti kiitävä pääskymäinen lintu on tervapääskyn sukuun kuuluva pikkukiitäjä. Se on hyvin tumman ruskea, taivasta vasten lähes musta, ja yläperä on valkea. Palmukiitäjään verrattuna pikkukiitäjä on leveäsiipisempi ja lyhytpyrstöisempi.

Pikkukiitäjä pesii yhdyskunnissa rakennuksissa ja siltojen rakenteissa. Grand Popon R-kioskin viereisissä talonraunioissa pesii kohtalainen yhdyskunta, ja  suuria parvia näkee torin vieressä Mono-joen ylittävän sillan luona. Linnut kokoontuvat lentämään parvissa aamulla ja ennen aurungonlaskua, jolloin ne myös ääntelevät korkealla äänellä visertäen. Erittäin yleinen ja runsas.

Afrikankukaali

Centropus senegalensis
Coucal de Sénégal
Senegal Coucal
Witutu

Keskikokoinen lintu, josta on vaikea erehtyä: kanelinruskea selkä, tumma päälaki, valkea vatsapuoli ja pitkä tumma pyrstö. Näkyy usein erityisesti aamulla istumassa pensaissa, missä se pitää kumeaa puputtavaa ääntä: "uump-uump-pu-pu-pu-pu"

Kukaalit ovat Afrikan ja Aasian trooppisilla alueilla tavattava käkilintuihin kuuluva heimo.  Toisin kuin varsinaiset käet ne eivät ole pesäloisia. Afrikankukaalit lentävät vain lyhyitä matkoja ja liikkuvat pensaissa ja maassa omintakeisella tavalla kävellen. Yleinen kaikkialla. Helpoin nähdä aamuisin Villa Karon ja Aubergen välisillä rantaan rajoittuvilla pensaikkomailla.

Muista käkilinnuista Grand Popossa voi satunnaisesti tavata ainakin kutojien pesissä loisivia kuparikäkiä ja timalien pesiin munivia palmikkokäkiä.

Mustahuitti

Zapornia flavirostra
Râle à bec jaune
Black Crake
Tɔkoklo

Mustahuitti on pieni, pikimusta rantakana. aikuisen linnun koivet ovat kirkkaan punaiset ja nokka keltainen, poikasilta kirkkaat värit puuttuvat. Asustaa kaiken kokoisten kosteikkojen laidoilla, missä se kävelee ketterästi vesikasvien päällä ja pyydystää veden pinnalta hyönteisiä ruoakseen. Hyvin arka, pujahtaa hyvin nopeasti kasvillisuuden sekaan piiloon, jos sitä menee liian lähelle.

Mustahuitti on yleinen kaikkialla, missä vain on vettä ja kosteikkoja.

Harmaaturako

Crinifer piscator
Touraco gris
Western Grey Plantain-eater
Kokodu

Suurikokoinen, kömpelön näköinen, pitkäpyrstöinen lintu, jolla on paksu keltainen nokka ja usein hiukan kohollaan oleva niskatöyhtö. Istuskelee usein puunlatvoissa. Erityisesti alkuillasta turakot lentelevät ahkerasti Villa Karon ympäristössä ja pitävät kaklattavaa ääntä.

Turakot ovat vain Afrikassa tavattava lintuheimo. Lajit ovat isokokoisia ja syövät lähinnä hedelmiä ja siemeniä. Harmaaturako on kaikkialla yleinen.

Afrikanrakonokka

Anastomus lamelligerus
Bec-ouvert africain
African openbill
Ahwanklo

Suurikokoinen, pikimusta haikara. Nokka on tunnusomainen: se on vaalea ja sen keskellä on avoin rako. Lentää levillä siivillään usein liitämällä ja kartelemalla. Silloin sen voi sekoittaa haarakaukkaan, ennen kuin huomaa suorana sojottavan kaulan ja nokan ja taakse ulottuvat pitkät koivet.

Afrikanrakonokka ruokailee lammikoiden ja ojien simpukoita ja kotiloita, mielellään korkean kasvillisuuden suojassa. Nokkaan sa se käyttää kuin pähkinänsärkijää ja rikkoo sillä nilviäisten kuoret liiskaamatta silti eläintä kuoren sisällä.

Laji pesii sadekaudella sisämaan savanneilla ja saapuu kuivaksi kaudeksi rannikon kosteikoille. Grand Popon rakonokat yöpyvät suurin joukoin Mono-joen "lintusaarella" mangrovepuiden latvuksissa, mistä ne aamun tullen lentävät yksittäin tai pieninä ryhminä lähistön kosteikoille ruokailemaan.

Pelikaani

Pelecanus onocrotalus
Pélican blanc
Great White Pelican
-

Pelikaani on hyvin suuri, valkoinen ja mustasiipinen lintu, jonka voi nähdä lentämässä jono- tai auramuodostelmina. Suuri keltainen nokka erottuu selvästi. Pelikaani liitää tai lyö siipiään rauhallisesti, hiukan joutsenen tapaisesti.

Pelikaani ei pesi alueella, mutta sen saattaa kuivalla kaudella nähdä, kun se matkaa kalastusvesilleen lähiseudun järville.

Yöhaikara

Nycticorax nycticorax
Bihoreau gris
Black-crowned Night Heron
-

Yöhaikara on nimensä mukaisesti yöaikaan aktiivinen haikara, joka viettää päivänsä suojaisen rantapensaikon oksilla. Se ei kuitenkaan ole erityisen piileskelevä, jioten lepäileviä yöhaikaroita voi nähdä esimerkiksi jokiristeilyllä Mono-joella.

Yöhaikara on sikarimaisen pullea ja lyhytkaulainen haikara, jonka yleisväritys on vaaleanharmaa, selkä ja päälaki mustat. Yleinen, mutta harvalukuinen.

Kyyryhaikara

Butorides striata
Héron strié
Tɔkpakpa

Pienehkö, harmaanruskean viiruinen haikara. Nokka on musta ja sen tyvessä hiukan keltaista, silmä keltainen.

Kyyryhaikaraa näkee kaikkialla pientenkin kosteikkojen luona. Oleskelee usein pieninä ryhminä puiden ja pensaiden oksilla istuskelemassa. Tropiikin yleisempiä haikaroita, joskin Amerikassa sen korvaa lähisukulainen amerikankyyryhakara.  Yleinen kaikkialla.

Lehmähaikara

Bubulcus ibis
Héron garde-boeufs
Cattle Egret
Ajoju

Lehmähaikara on valkoisista haikaroista helpoimmin tunnistettava. Rakenteeltaan suhteellisen lyhytkaulainen, -jalkainen ja typäkkä. Nokka on lyhyehkö ja keltainen, jalat tummat. Pesimäaikana ruosteenruskeaa väria päässä ja rinnassa.

Lehmähaikara ruokailee parvissa pelloilla ja niityillä, usein kaukanakin vedestä. Nimensä se on saanut tavastaan liikkua lehmien (ja puhvelien) seurassa.

Harmaahaikara

Ardea cinerea
Héron cendré
Grey Heron
Tɔkpakpa

Harmaahaikara on suuri ja pitkakaulainen haikara, jonka yleisväritys on sen nimen mukaisesti harmaa. Lennossa harmaahaikaran tunnistaa suurista ja leveistä siivistä, jotka ovat huomattavan kuperat, "kuuppasiivet". Harmaahaikarat kalastavat yleensä yksinään seisomalla rannassa ja odottamalla rauhallisesti, että kala tai sammakko ui kohdalle.

Harmaahaikara suosii avoimien vesien rantoja. Grand Popossa niitä näkee lentelemässä Mono-joella tai lepäilemässä sen rannoilla. Enimmäkseen se on muuttolintu pohjoisesta, mutta joen suistossa pesii myös pieni paikallinen kanta. 

Ruskohaikara

Ardea purpurea
Héron purpré
Purple Heron
Tɔkpakpa

Ruskohaikara muistuttaa hyvin paljon harmaahaikaraa, mutta etenkin pää, kaula ja rinta ovat selvästi punaruskeat.

Ruskohaikara käyttäytyy samoin kuin harmaahaikara, mutta suosii jonkin verran rehevämpiä rantoja. Grand Popon ruskohaikarat ovat joko paikallista kantaa tai Etelä-Euroopasta talvehtimaan tulleita yksilöitä.

Jalohaikara

Ardea alba
Grande aigrette
Great Egret
Tɔkpakpa

Jalohaikara on valkoisista haikaroista suurin ja lehmähaikaran jälkeen helpoimmin tunnistettava. Ruokaillessaan se on harmaahaikaran tapaan hyvin hoikan ja pitkäjalkaisen näköinen. Koivet ja varpaat ovat mustat. Nokka on pesimäajan ulkopuolella keltainen, pesivällä linnulla musta. Silmän alla kulkeva tumma ohjasviiva ulottuu selvästi silmän taakse. Jalohaikarat ruokailevat mielellään kaislikossa niin, että vain kaula ja pää näkyvät.

Jalohaikaraa muistuttaa suuresti pikkujalohaikara (Ardea intermedia). Se on pienempi, koipien yläosa on kellertävä, nokka on lyhyempi ja ohjasviiva päättyy silmän tasolle.

Molempia lajeja näkee, pikkujalohaikaroita selvästi vähemmän. Pääosa linnuista on paikallisia, mutta joukossa saattaa olla myös Euroopasta talvehtimaan tulleita yksilöitä. Jalohaikara on viime vuosina yleistynyt myös Suomen kosteikoissa, ja ensimmäinen varmistettu pesintä oli Porvoossa 2018.

Jalohaikara on geneettisen tiedon perusteella siirretty suvusta Egretta harmaahaikaran sukuun Ardea. Kaikki melkein samanlaiset valkoiset haikarat eivät olekaan toisilleen sukua. 

Silkkihaikara

Egretta garzetta
Aigrette garzette
Little Egret
Tɔkpakpa

Silkkihaikara on pieni ja siro valkoinen haikara. Nokka on aina musta samoin kuin koivet. Varpaat ovat keltaiset ja väriraja mustiin koipiin on selvä ja terävä. Silkkihaikara liikkuu pieninä parvina, usein matalassa vedessä kahlaillen. Usein vaikea erottaa riuttahaikaran valkeasta värimuodosta. Silkkihaikaraa tavataan Afrikan ja Aasian tropiikissa, muuttolintuna myös Etelä-Euroopassa. Yleinen.

Riuttahaikara

Egretta gularis
Aigrette des récifs
Western Reef Egret
Tɔkpakpa

Riuttahaikaralla on tumma ja valkoinen värimuoto. Tumma on helppo tunnistaa: siniharmaa haikara, jolla on vaalea leukalappu. Vaalea värimuoto muistuttaa suuresti silkkihaikaraa. Paras erottava tuntomerkki on jalkojen keltainen väri, joka on haaleamman sävyinen ja jatkuu myös koipien alaosaan.

Riuttahaikara pesii joen kosteikoilla ja ruokailee mielellään joen rannassa kahlaillen. Se ei päivystä paikallaan seisoskellen, vaan liikkuu usein vilkkaastikin rantaa pitkin. Yleinen.

Kaislamerimetso

Microcarbo africanus
Cormoran africain
Long-tailed Cormorant
Tɔkpakpa

 
Musta, keltanokkainen vesilintu, joka ui usein vain pää ja kaula näkyvissä. Vielä useammin sen näkee istumassa oksalla pystyasennossa. Kaikkien merimetsojen tapaan se istuu usein siivet levällään. Evoluution kepposiin kuuluu, että merimetsoilta puuttuu talirauhanen, jolla se voisi rasvata höyhenistönsä vedenpitäväksi. Raskaaksi vettyneet siivet on siksi välillä kuivatettava.

Kaislamerimetso on Afrikassa tavattava laji, joka asustaa Grand Popossa ympäri vuoden. Kuivaksi kaudeksi kanta vahvistuu, kun savannilla pesineet linnut tulevat rannikolle.

Rantapaksujalka

Burhinus vermiculatus
Oedicnème vermiculé
Water thick-knee

Cɔncwɛn

Paksujalat ovat erikoisen näköisiä, keskikokoisia kahlaajia. Ne ovat ruskeankirjavia, niillä on tukevahkot koivet ja silmiinpistävän tukeva nokka. Silmät ovat suuret ja pistäväkatseiset. Ne viihtyvät aukeilla, matalaa ruohoa kasvavilla hiekkarannoilla. Rantapaksujalalla on kyljessään selvästi erottuva harmaahko siipipeili, jonka yläreunassa on vaalea raita. Tämä raita erottaa sen toisesta mahdollisesta paksujalkalajista, sahelinpaksujalasta.

Rantapaksujalka on harvalukuinen, mutta tavallinen näky hiekkakannaksella Gbèconin kylän itäpuolella.

Pitkäjalka

Himantopus himantopus
Échasse blanche
Black-winged Stilt
Glewiyɛ

Pitkäjalka on mustavalkoinen kahlaaja, jolla on huomattavan pitkät, kirkkaanpunaiset jalat. Se ruokailee kahlaamalla vedessä, mihin sen jalat soveltuvat erinomaisesti.

Beninin pitkäjalat ovat paikallisia, mutta liikkuvat rannikon ja sisämaan välillä sade- ja kuivan kauden vaihtelun mukaan ja hakeutuvat sinne, missä vesi kulloinkin on sopivalla korkeudella. 

Tylli

Charadrius hiaticula
Grande gravelot
Common Ringed Plover
Alagban

Tylli saapuu Beniniin talvehtimaan pohjoisesta Euroopan rannoilta. Pieni kahlaaja, joka talvehtimisalueillaan viihtyy pientenkin lammikoiden mutaisilta rannoilta. Selkä hiekanruskea, vatsa valkoinen, pää ja kaula mustavalkokuvioiset. Tyllillä on selvä musta naamari ja valkea otsa. Talvipukuiset kahlaajat ovat vaikeampia tunnistaa, ja tyllitkin voivat olla huomattavasti haaleamman värisiä kuin keväällä Suomeen palatessaan. Yleinen pikkukahlaaja Grand Popon rannoilla.

Afrikantylli

Charadrius pecuarius
Gravelot pâtre
Kittlitz's Sand Plover
Alagban

Afrikantylli on paikallinen pikkukahlaaja, jonka yleisväritys on kirjavasti ruskea. Vatsapuoli on vaalea, samoin kuin otsa ja niskaan asti ulottuva silmäkulmanjuova. Koivet ovat pitkät.

Afrikantylli viihtyy kuivilla, aukeilla hiekkamailla, kuten Gbèconista itään vievällä hiekkakannaksella. Harvalukuinen, mutta yleinen.

Ruskonaamatylli

Charadrius forbesi
Gravelot de Forbes
Forbes's Plover
Alagban

Ruskonaamatylli on paikallinen pikkukahlaaja. Tyllistä sen erottaa tummasta selästä, ruskeista poskista ja punaisesta silmänympäryksestä, joka kauempaa katsottuna saa koko posken näyttämään punertavalta. Viihtyy tyllin tapaan matalilla ja mutaisilla rannoilla. 

Kynsihyyppä

Vanellus spinosus
Vanneau éperonné

Xɔluhɛ

Kynsihyyppää ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lintuun. Keskikokoinen, pyöreähkö kahlaaja, jolla on hiekanruskea selkä, musta vatsa ja päälaki ja suuret valkoiset poskilaikut.

Kynsihyyppä on yleinen ja tavallinen paikallinen kahlaaja, mutta se liikkuu paikasta toiseen ravintotilanteen mukaan. Sisämaan hyypät löytävät kuivalla kaudella paremmin ruokaa rannikolta ja jokien varrelta

Afrikanjassana

Actophilornis africanus

Jacana à poitrine dorée

African Jacana

Alagban

Jassanat ovat erikoisia kahlaajia, jotka elintapojensa vuoksi esitetään usein lintukirjoissa yhdessä rantakanojen kanssa. Afrikanjassana on ruskea ja sillä on valkea kaula, posket ja otsa. Huomiota herättävin piirre ovat tavattoman pitkät varpaat, joiden avulla afrikanjassana kävelee vaikeuksitta kelluvien vesikasvien päällä.

Pikkukuovi

Numenius phaeopus

Courlis corlieu

Whimbrel

Alagban

Pikkukuovi on keskikokoinen, pitkäkoipinen kahlaaja, jolla on pitkä, alaspäin kaareva nokka. Päälaen tummat juovat erottavat sen isokuovista, jolla myös on vielä pidempi ja kaarevampi nokka. Pikkukuovi on talvikuukausina yleinen ja helposti havaittava kahlaaja Grand Popon rannoilla. Se viihtyy joen avoimilla hiekkarannoilla ja käväisee silloin tällöin myös meren rannalla, mistä se etsii pikkuotuksia vesirajasta. Lentoääni on "sarjatulella" kiljaistu korkea "pi-pi-pi-pi-pi".

Pikkukuovi on aito muuttolintu, jonka pesimäalueet ovat kaukana Pohjois-Euroopassa. Suomessakin sen levinneisyys painottuu Pohjanmaalle ja Pohjois-Suomeen. Suomalaisille lintuharrastajille pikkukuovi on tuttu arktisena läpimuuttajana toukokuussa.

Rantasipi

Actitis hypoleucos

Chevalier guigniette

Common Sandpiper

Tɔkoklo

Rantasipi on pieni ja vilkasliikkeinen kahlaaja. Sen selkäpuoli on harmaanruskea, hienokseltaan kirjava, ja vatsa valkoinen. Vatsan valkoinen väri nousee siipien edessä kiilamaisesti kohti kaulaa. Rantasipillä on tapana pysähtyessään keikuttaa näkyvästi pyrstöään. Lennossa pyrstö ja yläperä yksivärisen tummat, pyrstön reunat valkeat. Lentoääni on rytmikäs "kivi viivytti, kivi viivytti".

Rantasipi on liron ohella pohjoisen Euraasian runsaslukuisimpia pikkukahlaajia, ja talvehtijanakin se on Beninissä hyvin yleinen. Rantasipejä näkee ja kuulee niin joen rannalla kuin monenlaisilla pienillä kosteikoilla mangroverämeellä, pelloilla ja niityillä. Se on aito muuttolintu, joka pesii vain pohjoisessa. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, jääkö osa Afrikassa talvehtivista rantasipeistä kesäksi tropikkiin lorvimaan, kuten aasialaisten sipien tapana on Sri Lankassa. Tutuissakin linnuissa on vielä paljon tutkittavaa.

Valkoviklo

Tringa nebularia

Chevalier aboyer

Common greenshank

Tɔkoklo

Valkoviklo on keskikokoinen, pikkukuovia vähän pienempi, hyvin vaalea kahlaaja. Nokka on aavistuksen verran ylöspäin kaartuva. Lennossa näkyy pitkälle selkään kiilamaisesti ulottuva valkea yläperä. Lentoääni on kuuluva, kolmitavuinen "tjyy-tjyy-tjyy". 

Grand Popossa valkovikloja näkyy yleisesti joen rannoilla, missa se kahlaa matalassa vedessä etsimässä pikkuotuksia syötäväksi. Se on aito muuttolintu, joka pesii pohjoisessa Euraasiassa. Eteläisimmässä Suomessa valkovikloja näkyy vain muuttoaikoina, pohjoisempana se on yleinen.

Liro

Tringa glareola

Chevalier sylvain

Wood sandpiper

Tɔkoklo

Pieni, suunnilleen rantasipin kokoinen kahlaaja. Vatsa vaalea, selkäpuoli ruskea ja selvästi vaaleatäpläinen. Lennossa näkyy valkea yläperä. Lentoääni ponnekas sarja "jih-jih-jih". Oleskelee usein pieninä parvina lietteisillä rannoilla, kosteammassa maastossa kuin rantasipi.

Liro on pohjoisen Euraasian lintu ja Suomen runsaslukuisin kahlaaja. Kotimainen kanta painottuu pohjoiseen, eteläisimmässä Suomessa sitä tavataan muuttoaikoina toukokuussa ja loppukesällä.

Mustatiira

Chlidonias niger

Guifette noire

Black Tern

- 

Mustatiira on pieni tiira, jonka talvipuku on hyvin erilainen kuin pesimäaikainen puku. Siivet ovat harmaat, päälaki musta ja vatsa valkoinen. Pyrstö on lyhyt verrattuna suomalaisille tutumpiin kala- ja lapintiiroihin. Kyljessä näkyy ruskea laikku (joka tässä kuvassa jää siiven taakse). Hyvin samanlaisella valkosiipitiiralla on vaaleampi päälaki, ja siltä puuttuvat tummat kylkilaikut. Kesäpukuisen mustatiiran pää ja alapuoli ovat hiilenmustat.

Mustatiira pesii Euroopassa rehevillä sisävesillä, mutta tiirojen tapaan se viettää talvensa merellä ja vierailee vain harvoin sisämaassa. Hyvällä onnella voi tiirojen sekaparvia nähdä hiekkasärkillä Mono-joen suulla.

Riuttatiira

Thalasseus sandvicensis

Sterne caugek

Sandwich Tern

-

Riuttatiira on keskikokoinen, lokkimainen tiira. Pitkät ja kapeat siivet ovat harmaat, nokka pitkä, musta ja keltakärkinen. Päälaki on pesimäaikana musta ja talvella harmaa, niskassa näkyy selvä töyhtö. Lentoääni on kaksitavuinen "kirrik".

Beniniin riuttatiirat muuttavat Keski-Euroopassa, missä niiden lähimmät pesimäpaikat ovat Virossa. Talven ne viettävät merellä Atlantin rannikolla ja pysähtyvät silloin tällöin levähtämään muun muassa Mono-joen suun hiekkasärkille.

Kuningastiira

Thalasseus maximus

Sterne royale

Royal Tern

-

Kuningastiira on suuri, lokkimainen tiira. Se on valkoinen, siivet ovat vaaleanharmaat ja nokka jykevä ja kirkkaan porkkananvärinen. Pesimäaikaisessa puvussa kuningastiiralla on musta päälaki ja niskatöyhtö, talvipuvussa päälaki on haalistunut ja otsa valkoinen. Siivet ovat pitkät ja kapeat, siiveniskut väkeviä ja lento vaivatoman näköistä. Kauempaa nähtynä meren yllä lentäessään kuningastiira näyttää lähes yksivärisen valkoiselta.

Beninissä kuningastiira on talvikuukausien vieras, jonka lähimmät pesimäalueet ovat Senegalin ja Gambian rannikolla. Grand Popon rannoilla kuningastiira on todennäköisin lokkilintu, jota näkee melko usein lentämässä aaltojen yllä jonkin matkan päässä rannasta.

Kuningastiiran päälevinneisyysalueet ovat Etelä- ja Väli-Amerikassa, mutta Länsi-Afrikassa pesii pieni paikallisen alalajin kanta.

Sääksi (kalasääski)

Pandion haliaetus

Balbuzard pêcheur

Osprey

Cɔncwɛn

Sääksi on suurikokoinen petolintu, jonka selkäpuoli on ruskea ja vatsapuoli lähes valkoinen. Se pyydystää kalaa lekuttelemalla paikallaan ilmassa ja syöksymällä sitten jalat edellä veteen. Vaalea vatsa erottaa kauempaakin sääksen alueen yleisimmästä petolinnusta haarahaukasta.

Sääksi eli kalasääski on kosmopoliittinen lintu, jota tavataan kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta. Pohjois-Euroopan sääkset tekevät talven mittaan laajan kierroksen Afrikassa, missä ne oleskelevat nimenomaan Länsi-Afrikan järvillä. Ganviéssa nähty sääksi on siis hyvinkin voinut lentää sinne Suomesta. Beninissä sitä tavataan vain talvetivana vieraana.

Liitohaukka

Elanus caeruleus

Élanion blanc

Black-winged Kite

Awle

Liitohaukka on hyvin vaalea petolintu, jolla on mustat siiven etureunat. Silmät ovat punaiset. Liitohaukan näkee useimmiten päivystämässä sähkölangalla tai muussa hyvässä tähystyspaikassa. Tähystyspaikoiltaan liitohaukat käyvät saalistamassa liskoja, pikkujyrsijöitä ja heinäsirkkoja. Saalistuslento on kevyen näköistä ja rauhallista, joskus lekuttelevaa. 

Liitohaukka on yleinen, mutta vähälukuinen Grand Popossa ja sen ympäristössä. Tapa istuskella hyvin näkyvissä tekee sen helpoksi havaita. Mustat siivet erottavat sen hiukan samannäköisestä liskohaukasta.

Liskohaukka

Kaupifalco monogrammicus

Autour unibande

Lizard Buzzard

Awle

Kauttaaltaan vaaleanharmaa haukka, jonka vatsa on ohuesti poikkiraitainen. Jalat ovat kellanpunaiset. Kurkussa on musta pitkittäisraita. Lennossa erottuu musta pyrstö, jossa on valkoiset poikkiraidat.

Liitohaukkoja näkyy maantien varrella sähkölangoilla istumassa, mistä ne tekevät syöksyjä havaitsemiensa saaliseläinten kimppuun. Nimestään huolimatta liskohaukat syövät kaikkea muutakin maassa mönkivää kuten termiittejä, heinäsirkkoja ja jyrsijöitä. Yleinen, mutta harvalukuinen. Tasaisen harmaa väritys ja raidallinen vatsa erottavat lajin saman kokoisesta liitohaukasta.

Arovarpushaukka

Accipiter badius

Épervier shikra

Shikra

Avoko

Arovarpushaukka on yleinen ja runsaslukuinen pieni petolintu. Sillä on melko lyhyet ja leveät siivet ja pitkä pyrstö. Vatsa on poikkiraidallinen, selkä tasaisen harmaa. Arovarpushaukka lentää nopeasti ja matalalla, usein puiden seassa puikkelehtien, jolloin ne sukunsa tapaan metsästävät yllättämällä saaliinsa. Pidempia matkoja arovarpuskaukka taittaa joko kaartelemalla tai lentämällä tyypilliseen tapaan siiveniskusarjoja ja liitolentoa vuorotellen. Pesämetsikössään arovarpushaukat ääntelevät kimeästi "kii-kii-kii".

Arovarpushaukka on Afrikan ja Aasian tropiikissa yleinen petolintu, joka on läheistä sukua varpushaukalle. Grand Popossa ainakin yksi pari pesinee aivan Aubergen ja Villa Karon välisissä metsiköissä. Englanninkielinen nimi "Shikra" juontuu hindinkielisestä metsästäjää tarkoittavasta sanasta, ja lajia on laajasti käytetty myös haukkametsästyksessä.

Haarahaukka

Milvus migrans

Milan noir

Black Kite

Hɔnsu

Haarahaukka on Beninin yleisin ja tavallisin petolintu. Suuri, yksivärisen tummanruskea, leveäsiipinen haukka, jonka pyrstö on selvästi lovipäinen. Paikallisen alalajin nokka on keltainen, Euroopasta talvehtimaan tulleilla linnuilla se on tumma. Haarahaukka lentää usein matalalla, hitain siiveniskuin. Haarahaukkaparvia näkee myös kaartelemassa korkeallakin liikkumattomin siivin.

Haarahaukka on Länsi-Afrikan monitoimikone, jolle kelpaavat ravinnoksi yhtä hyvin liskot, jyrsijät, kalat ja sammakot kuin raadot ja ihmisten kaatopaikkajätteet. Luultavasti haarahaukkakannan runsaus on yksi syy siihen, että varislinnuilla ja lokeilla ei näytä olevan vankkaa jalansijaa alueella, kun niiden muualla hallitsemat ekologiset lokerot on vallattu.

Haarahaukkaa tavataan paikkalintuna kautta tropiikin Afrikasta Etelä-Aasiaan ja Australiaan. Pohjoisemmat alalajit kuten Euroopassa pesivät haarahaukat ovat muuttolintuja, jotka talvehtivat tropiikissa.

Liekkitikkanen

Mesopicos goertae

Pic goertan

Grey Woodpecker

Alwɛ

Liekkitikkanen on harmaa tikka, jolla on vihreä selkä ja punainen yläperä. Koiralla on lisäksi punainen päälaki. Liikuskelee rauhallisesti yleensä pareittain yksittäisilläkin puilla ja karttaa tiheitä metsiä, mikä tekee sen paikallisista tikoista helpoimmin havaittavaksi.

Yleinen, mutta harvalukuinen.

Veririntaseppä

Lybius vieilloti

Barbican de Vieillot

Vieillot's Barbet

-

Veririntaseppä on helposti tunnistettava, kun sen sattuu näkemään. Kömpelön ja isopäisen, suorastaan etupainoisen näköinen, paksunokkainen punatulkun kokoinen harmaankirjava lintu, jonka rinta ja naama ovat kirkkaanpunaiset.

Veririntasepän voi nähdä peltojen ja mangrovetiheikön rajamailla, missä se istuskelee avoimesti oksilla ja syöksähtelee välillä pyydystämään lentäviä hyönteisiä.

Harmaatoko

Tockus nasutus

Calao à bec noir

African Grey Hornbill

-

Harmaatoko on yleisväritykseltään harmaa, lennossa hyvin hoikan näköinen lintu, jolla on pitkä kapea pyrstö ja hyvin suuri, käyrä nokka. Päälaen sivut valkoiset, nokan tyvessä keltainen laikku ja pyrstön kulmat valkoiset. Siivet ovat pyöreäpäiset ja lento aaltoilevaa, siiveniskut ja liitely vuorottelevat. Alueella yleisellä kirjotokolla on musta selkä ja siivet ja valkoinen vatsa, nokka keltainen ja tummakärkinen.

Harmaatokot ovat savannin lintuja, jotka kuivalla kaudella kuitenkin liikkuvat kohti rannikkoa ravintoa etsimään. Suurta nokkaansa ne käyttävät enimmäkseen hedelmien poimimiseen, mutta hyönteiset ja sisiliskotkin kelpaavat ravinnoksi. Pesimäaikana koiras muuraa puussa olevan pesäkolon savella lähes umpeen ja ruokkii hautovaa naarasta nokan mentävästä pienestä aukosta.

Grand Popossa tokoja näkee satunnaisesti, mutta niin lennossa kuin puun oksallakin ne ovat helppoja havaita ja tunnistaa.

Aavikkomehiläissyöjä

Merops albifrons

Guêpier à gorge blanche

White-throated Bee-eater

Awle

Aavikkomehiläissyöjä on vähän pääskyjä suurempi, solakka ja pitkäpyrstöinen lintu, jolla on pitkä ja terävä nokka. Selkä on vihertävä, vatsa kellanvalkea. Valkoista kurkkua ja naamaa kirjovat mustat poikkiraidat. Aavikkomehiläissyöjät istuvat useimmiten pieninä parvina sähkölangoilla tai puiden latvuksissa, mistä ne nopeina ja taitavina lentäjinä käyvät välillä pyydystämässä suuria hyönteisiä kuten mehiläisiä ja sudenkorentoja. Saaliin saatuaan ne hakkaavat sen oksaa vasten hengiltä ennen kuin nielevät ruokansa. Lennossa ne ääntelevät iloisesti sirautellen.

Aavikkomehiläissyöjä on Afrikan sisäinen muuttolintu, joka pesii sisämaan savannilla sadekauden aikana ja saapuu loka-marraskuun vaihteessa kuivaksi kaudeksi rannikolle.

Afrikansininärhi

Eurystomus glaucurus

Rolle violet

Broad-billed Roller

Akpɛn

Pönäkkä tiilenpunainen lintu, jolla on tukeva keltainen nokka ja hohtavan sininen vatsa ja pyrstö. Afrikansininärhi tähystää korkealla puun latvassa ja pyrähtää aika ajoin sieltä pyydystämään hyönteisiä. Tärkeätä ravintoa ovat muurahaiset ja termiitit.

"Sininärhi" kuvaa tätä lintua aika huonosti, mutta suku on saanut nimensä eurooppalaisesta, pääosin sinisävyisestä lajista. Englanninkielinen nini "Roller" taas viittaa sininärhien näyttävään, rullaavaan soidinlentoon. Laji on yleinen ja helposti nähtävissä, joskaan ei kovin runsaslukuinen.

Malakiittikalastaja

Corythornis cristatus

Martin-pêcheur huppé

African Malachite Kingfisher

Cɔncwɛn

Pieni, mutta korea kuningaskalastaja. Selkä ja päälaki säihkyvän siniset, vatsa ruskea ja suuri nokka kirkkaanpunainen. Istuu tähystysoksallaan matalalla veden yllä ja syöksyy sieltä pyydystämään pikkukaloja. Malakiittikalastaja suosii matala vettä ja viihtyy pientenkin lammikoiden partaalla.

Kirjokalastaja

Ceryle rudis

Martin-pêcheur pie

Cɔncwɛn

Tästäkään linnusta ei voi erehtyä. Suurehko, täysin mustavalkoisen kirjava kalastaja, jolla on pitkä musta nokka ja selvästi erottuva niskatöyhtö. Kirjokalastaja viihtyy suurten vesialueitten äärellä, missä se tähystää oksilla ja kalastaa saaliinsa syöksysukeltamalla. Se voi nähdä myös lekuttelevan avoimen veden yllä sääksen tapaan. Kirjokalastaja on hyvin liikkuvainen ja äänekäs. Lentäessään se pitää kuuluvaa ksirr-ksirr-ääntä.

Kirjokalastaja on tavallinen ja runsaslukuinen Mono-joella sekä Ahamé-järvellä ja Ganviéssa. Lajilla on laaja levinneisyys Afrikasta Kiinaan asti.

Afrikanmetsäkalastaja

Halcyon senegalensis

Martin-chasseur du Sénégal

Woodland Kingfisher

Cɔncwɛn

Komea, pienen kyyhkyn kokoinen lintu, jolla on vaaleanharmaa pää ja vatsa, hohtavansininen selkä ja pyrstö ja kirkkaanpunainen, paksu nokka. Afrikanmetsäkalastaja istuu tähystämässä puun oksalla tai sähkölangalla ja syöksyy sieltä saaliinsa kimppuun. Hyvin äänekäs, päästelee erilaisia kikittäviä ja kirskuttavia huutoja. Pyydystää ruoakseen kuivalta maalta liskoja, rapuja ja suuria hyönteisiä.

Tuulihaukka

Falco tinnunculus

Faucon crécerelle

Common Kestrel

Awlevi

Tuulihaukka on punaruskea, pieni jalohaukka, jolla on kapeat, teräväkärkiset siivet ja melko pitkä, kapea pyrstö. Naaras on tasaisen ruskeankirjaa, hiukan pienemmällä koiraalla on harmaa pää. Se lentää huimaa vauhtia ja taidokkaasti.Pääravintoa ovat pikkujyrsijät, joita se tähyää myös lekuttelemalla paikallaan ilmassa, pyrstö suoraan alas osoittaen. Tästä tulee lajin vironkielinen nimi "tuuletallaja".

Beninissä tuulihaukkaa tavataan sekä paikallisena että talvivieraana. Se pesii mielellään rakennuksissa, ja Grand Popossa tuulihaukat lentävät aivan pääkadun yläpuolella. Mielenkiintoisen yöpymispaikan ne ovat löytäneet aurinkokennokäyttöisten valaisinpylväiden tyhjistä akkukoteloista, joita ne näyttävät pitävän kätevinä ja turvallisina haukanpönttöinä. Tuulihaukka on haarahaukan jälkeen tavallisin Grand Popossa nähtävä petolintu.

Tuulihaukka esitellään tässä, koska jalohaukat eivät samanlaisesta ulkonäöstä huolimatta ole kovinkaan läheistä sukua varsinaisille päiväpetolinnuille, vaan ovat lähempänä papukaijoja.

Savannikaijanen

Agapornis pullatus

Inséparable à tête rouge

Red-headed Lovebird

Nukklajɛn

Savannikaijanen on pieni ja pyöreä vihreä papukaija, jolla on punainen (koiras) tai keltainen (naaras) naama ja pyrstössö säihkyvä sateenkaarikuvio, joka näkyy lennossa. Kaijaset kiipeilevät oksilla ja ruohonkorsilla ketterästi, välillä pää alaspäin roikkuen. Pieni parvi liikkuu vikkelästi paikasta toiseen eikä pysy pitkää aikaa paikallaan.

Savannikaijanen ei ole Grand Popossa kovin tavallinen näky, mutta vilkkaina ja liikkuvaisina lintuina ne joskus käväisevät sielläkin. Varsinaisesti ne ovat savannin lintuja.

Kylähelttasieppo

Platysteira cyanea

Pririt à collier

Brown-throated Wattle-eye

Ɔfunfun

Kylähelttasieppo on helppo tuntea: mustavalkoinen, kompakti pikkulintu, jolla on puhtaan valkoinen vatsa ja silmän yläpuolella kirkkaanpunainen pieni haltta. Useimmkten näistä tuntomerkeistä ei ole paljon iloa, sillä kylähelttasieppo oleskelee enimmäkseen tiheiden pensaiden suojassa. Laulu on onneksi helppo tunnistaa: kuuluva ja kirkas, hiukan kuin suomalaisen tangon tyyliin sovitettu "tii-tyy-ti-ti-tyy".

Kylähelttasieppo on yleinen Länsi-Afrikasta aina Etiopiaan ja Kenian pohjoisosiin. Grand Popossa runsas ja kuuluva.

Pensaslepinkäinen

Tchagra senegalus

Tchagra à tête noire

Black-crowned Tchagra

-

Pensaslepinkäinen on varpusta hieman suurempi ja pitkäpyrstöisempi, ruskean ja harmaan kirjava lintu, jolla on tukevahko musta nokka. Leukalappu on vaalea. Mustaa päälakea ja ohjasjuovaa erottaa toisistaan leveä valkea silmäkulmanjuova.

Pensaslepinkäinen liikkuu matalalla tiheissä pensaissa ja puikahtaa välillä sieltä maahan ruokailemaan. Melko peloton silloin, kun sattuu olemaan avoimesti näkyvissä.

Guineanlepinkäinen

Laniarus barbarus

Gonolek de Barbarie

Yellow-crowned Gonolek

Akɔnujɛn

Guineanlepinkäinen on rastaan kokoinen (ja muotoinenkin) lintu, joka jää mieleen. Musta selkä, siivet ja posket, helakanpunainen vatsapuoli ja keltainen päälaki. Harmi kyllä guineanlepinkäinen enimmäkseen piileskelee mangrovetiheiköissä ja muissa korkeissa pensastoissa. Ääni on helposti havaittava ja tunnistettava: linnut huutelevat usein duettona pensaiden kätköistä kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä "helios! helios!"

Guineanlepinkäinen on yleinen kaikkialla Länsi-Afrikassa Senegalista Nigeriin. Grand Popossa sen huutoja kuulee monin paikoin.

Ruskoharakkalepinkäinen

Corvinella corvina

Corvinelle à bec jaune

Yellow-billed Shrike

-

Lepinkäiseksi tämän linnun tunnistaa tukevasta, hiukan koukkupäisestä nokasta ja pystystä istuma-asennosta. Harakkaan viittaa pitkä pyrstö. Yleisväritys on harmaanruskea, silmien yli kulkee tumma naamari.

Ruskoharakkalepinkäinen on kuivien pensaikkomaiden lintu, jonka näkee tähystämässä oksilla, useimmiten pareittain tai pieninä ryhminä. Ravinnokseen se pyydystää enimmäkseen kookkaita hyönteisiä. Yleinen lintu Grand Popossa. Levinneisyys kattaa päiväntasaajan pohjoispuolisen trooppisen Afrikan,

Etelänkylälepinkäinen

Lanius collaris

Pie-griéche fiscale

Southern Fiscal

Doxevi

Etelänkylälepinkäinen on helposti tunnistettava lepinkäinen: musta selkä, valkoinen vatsa ja posket, musta koukkupäinen nokka. Sen näkee nimensä mukaisesti istuvan keskellä kylää tähystysoksallaan, mistä se käy nappaamassa hyönteisiä ja pikkunisäkkäitä. Aitojen lepinkäisten tapaan se varastoi saaliitaan seivästämällä ne akaasianpiikkeihin. 

Etelänkylälepinkäinen on hyvin paikallinen, mutta yleinen lintu Grand Popossa. Se on Afrikan runsaslukuisin lepinkäinen.

Paimenharakka

Ptilostomus afer

Piapiac africain

Piapiac

Enyisé

Paimenharakka on kokonaan musta, pitkäpyrstöinen varislintu. Vanhoilla linnuilla nokka on musta, nuorilla vaaleanpunainen. Paimenharakka liikkuu pieninä parvina ja viihtyy usein nautakarjan seurassa. Tavallinen näky Grand Popossa, yleinen koko päiväntasaajan pohjoispuoleisessa trooppisessa Afrikassa.

Afrikanvaris

Corvus albus

Corbeau pie

Pied crow

-

Afrikanvaris on mustavalkoinen varislintu. Sen ääni on hiukan mustavarismaisen nasaalia raakkumista. Grand Popossa liikkuu vain varispari tai kaksi, Cotonoussa ja muissa kaupungeissa se on runsaslukuisempi.

Mahdollisesti haarahaukka dominoi varikselle luontaisia ekologisia lokeroita ja rajoittaa variskannan kasvua. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa afrikanvaris on yleisin varislintu.

Hiirimedestäjä

Anthreptes gabonicus

Souimanga brun

Brown Sunbird

Tivi

Hiirimedestäjä on pieni, terävänokkainen, päältä hiirenruskea ja alta vaalea lintu, jolla on silmien ympärillä epätäydelliset vaaleat renkaat. Viihtyy mangrovepensaikoissa ja muissa tiheissä metsiköissä. Nokka on medestäjän nokaksi epätavallisen lyhyt ja suora. Ääni on korkeaa, hippiäismäistä piipitystä.

Villa Karon pihan korva-akaasian siemenet houkuttelevat monen muun linnun ohella myös hiirimedestäjiä ruokailemaan, jolloin tähän vaatimattomaan ja piileskelevään lintuun kiinnittää huomiota.

Ruskomedestäjä

Chalcomitra fuliginosa

Souimanga carmélite

Carmelite Sunbird

Tivi

Ruskomedestäjä on ruskea, pieni ja siro lintu, jolla on kolibrimaisen pitkä ja ohut, kaareva nokka. Naaras on täplikkäästi ruskea, koiras tasaisen tummanruskea. Koiraan höyhenpuku haalistuu ajan mittaan, jolloin se muuttuu selästä vaaleamman harmaaksi.

Kolibri se ei ole, sillä oikeat kolibrit ovat amerikkalaisia lintuja. Afrikan ja Aasian vastine kolibreille ovat medestäjät, jotka niiden tavoin juovat mettä puiden ja pensaiden suurista ja värikkäistä kukista. Medestäjille kelpaavat ravinnoksi myös pienet hyönteiset.

Ruskomedestäjä viihtyy lähellä kosteikkoja ja mangrovemetsiä ja lentää harvoin kovin kauas kosteikkomailtaan. Omassa elinympäristössään se on yleinen.

Savannimedestäjä

Cinnyris coccinigastrus

Souimanga éclatant

Splendid Sunbird

Tivi

Savannimedestäjäkoiras on kokonaan metallinkiiltoisen musta. Hartiat säihkyvät sinisinä, rinnassa on purppuranpunainen sävy. Nokka on pitkä, ohut ja sirppimäisesti kaareva. Naaraalla on ruskea selkä ja kellanvaalea vatsa. Tämäkin medestäjä juo ravinnokseen mettä puiden ja pensaiden kukista, mutta täydentää mielellään ruokavaliotaan pienillä hyönteisillä. Yleinen Grand Popossa.

Keltavatsamedestäjä

Cinnyris venustus

Souimanga à ventre jaune

Variable sunbird

Tivi

Keltavatsamedestäjäkoiraan vatsa on keltainen, selkäpuoli, pää ja rinta metallinkiiltoisen mustat. Pää kimaltelee vihreän sävyisenä ja rinta purppuranpunaisena. Nokka on sirppimäisen ohut, pitkä ja kaareva. Naaras on vaatimattomamman värinen, koiraan metallinkiiltoisen mustan tilalla sillä on eri sävyistä ruskeaa.

Keltavatsamedestäjä on melko hankala erottaa toisesta yleisestä lajista, sitruunamedestäjästä, jonka koiraan puvusta puuttuu rinnan purppurahohde. Ainakin keltavatsamedestäjä on Grand Popossa hyvin yleinen.

Punaperäpiispa

Euplectes franciscanus

Euplecte franciscain

Northern Red Bishop

-

Pieni, mutta pesimäaikaan näyttävä kutojien heimoon kuuluva peippolintu. Punaperäpiispakoiras on kirkkaan punainen, vatsa ja pää hiilenmustat. Sadekauden päättyessä lokakuussa juhlapukuinen koiras kiipeää korren päähän ikään kuin eläväksi reviirilipuksi. Välillä se lentää erikoisella tavalla hypähdellen reviirinsä yllä. Naaras on vaatimattoman näköinen, ruskeaviiruinen pikkulintu, joka lisäksi viettää piileskelevää elämää tiheän heinikon kätköissä. Soidinajan päätyttyä koiras vaihtaa naarasta muistuttavaan arkipukuun ja sujahtaa myös kasvillisuuden sekaan.

Punaperäpiispa on yleinen, mutta juhlapukuisia koiraita lukuunottamatta lähes näkymätön lintu Mono-jokea reunustavilla kaislikoilla.

Tulikauluspiispa

Euplectes hordeaceus

Euplecte monsigneur

Black-winged Bishop

-

Pieni, mutta pesimäaikaan näyttävä kuotojien heimoon kuuluva peippolintu. Juhlapukuisella koiraalla on mustat siivet ja posket, kaula ja päälaki ovat kirkkaanpunaiset. Pesimäaikana se kiipeää korkealle korren päähän ja tekee sieltä erikoisella tavalla hyppelehtiviä soidinlentoja reviirinsä ylle. Soidinajan päätyttyä se karistaa juhlahöyhenensä ja muuttuu naaraan näköiseksi, vaatimattoman ruskeaviiruiseksi pikkulinnuksi. Muun ajan vuodesta tulikauluspiispat viettävät piileskellen tiheän kasvillisuuden suojissa, kuivemmassa maastossa kuin sukulaisensa punaperäpiispa.

Tulikauluspiispa on jokea reunustavissa pensaikoissa yleinen, mutta pesimäaikaisia koiraita lukuun ottamatta lähes näkymätön.

Kaitanokkakutoja

Ploceus Pelzelni

Tisserin de Pelzeln

Slender-billed Weaver

Ahlɛnvi

Kaitanokkakutoja on Grand Popon kutojalajeista hentonokkaisin. Kummankin sukupuolen yleisväri on yksivärisen keltainen, koiraalla on lisäksi musta naama ja posket. Selkä ja siivet ovat vihertävät. Kaitanokkakutoja elää pienissä yhdyskunnissa kosteikoilla ja rakentaa taidokkaasti punotut pesänsä veden ylle kurkottuviin puun oksiin. Hento nokka kielii siitä, että kaitanokkakutoja on pääasiassa hyönteissyöjä, ja sen käyttäytyminen tuo mieleen pajulinnut tai kertut.

Kaitanokkakutoja on aika vaikea havaittava, koska se ei juurikaan liiku ihmisasutusten luona kuten muut kutojalajit. Grand Popossa todennäköisimmät paikat ovat Hounsoukoèn tien varrella. 

Mustakurkkukutoja

Ploceus nigricollis

Tisserin à cou noir

Black-necked Weaver

Ahlɛnvi

Mustakurkkukutoja on roteva kutoja, jonka kummankin sukupuolen vatsapuoli on keltainen, siivet ja selkä vihertävät ja nokka paksu ja musta. Naaraan pää on vihertävä, posket ja rinta oranssinkeltaiset ja silmien ympärillä selvä musta naamari. Koiraan (kuvassa) päälaki on oranssinkeltainen, silmien ympärillä on musta naamari ja leuka ja sinta ovat mustat.Vaaleat silmät erottuvat selvästi mustasta naamarista.

Mustakurkkukutojat pesivät huomaamattomasti pareittain pienissä metsiköissä, usein asutuksen liepeillä. Ravinnokseen ne hakevat puiden lehvistöstä pääasiassa hyönteisiä, mutta myös esimerkiksi korva-akaasian runsas siemensato houkuttelee niitä ruokailemaan.

Suomen- ja englanninkielisten nimien näennäinen ristiriita johtuu siitä, että lajin itäisen nimirodun selkäpuoli on hyvin tumma. Tässä kuvatun näköiset kutojat ovat Grand Popossa yleisiä, mutta jäävät puiden latvuksissa helposti havaitsematta.

Kaislakutoja

Ploceus aurantius

Tisserin orangé

Orange Weaver

Ahlɛnvi

Kaislakutojakoiras on kanarialinnun keltainen, nokka on hennohko ja musta ja päässä ja rinnassa on vaihtelevasti oranssia väriä. Siivet ja selkä ovat vihertävät. Silmien ympärillä on ohut musta rajaus. Naaras on vaatimattomamman värinen. Sen vatsa on vaalea, rinta vaalean keltainen, siivet ja selkä vihertävät. Siipisulissa on molemmilla sukupuolilla tummaa kirjailua.

Kaislakutoja pesii pieninä yhdyskuntina mangroverämeillä ja muilla kosteikoilla, missä ne rakentavat heinistä kudotun pesänsä riippumaan veden ylle kurkottuvista hennoista oksista. Ravintoa ne hakevat kosteikkoa ympäröivästä kuivemmasta kasvillisuudesta, jolloin niitä voi nähdä myös teiden varsilla. Grand Popossa kaislakutojayhdyskuntia on helposti nähtävissä mangroverämeen reunalla heti Aubergen vieressä. Yleinen, mutta hyvin paikallinen.

Kyläkutoja

Ploceus cucullatus

Tisserin gendarme

Village Weaver

Ahlɛnvi

Kyläkutojakoiraalla onkeltainen vatsa, sotkuisen mustankirjava keltainen selkäpuoli ja musta pää. Naaras on vaatimattoman värinen ja muistuttaa jonkin verran eurooppalaista viherpeippoa. Kyläkutojalla on tukeva siemensyöjän "varpusmainen" nokka. Laji on erittäin runsas ja näkyvä. Se rakentaa suurina yhdyskuntina pesänsä riippumaan puista, usein kookospalmun lehdistä, ja mielellään keskelle ihmisasutusta. Ravintonsa kyläkutojat hakevat kylän ja sen lähiympäristön pelloilta ja joutomailta.

Kyläkutojan yhdyskunnat oksista riippuvine pyöreine heinästä kudottuine pesineen ovat näkyvä maamerkki monessa paikassa Grand Popossa ja sen ympäristössä. Suuret yhdyskunnat ovat Comeen vievän maantien tietullin kohdalla ja Togon raja-asemalla. Näissä paikoissa kyläkutojat todennäköisesti hyötyvät elintarvikkeiden kaupustelusta ja ihmisten pois heittämistä tähteistä.

Heinäkutoja

Ploceus superciliosus

Tisserin gros-bec

Compact Weaver

Ahlɛnvi

Tukevarakenteinen kutoja, jolla on hyvin paksu, siniharmaa nokka. Molemmilla sukupuolilla on kirkkaan keltainen vatsa ja tumman vihertävä, ruskeaviiruinen selkä. Posket ja leukalappu ovat musta. Koiraan päälaki on keltainen, naaraan samanvärinen kuin selkä.

Heinäkutoja viihtyy joen varren heinikkomailla, missä se pesii pareittain ja kutoo pesänsä heinänkorsien varaan. Grand Popossa tavallinen, mutta vähälukuinen. Parhaiten havaittavissa Aubergesta pohjoiseen vievän tien varren heinikoilla.

Ruusupeippo

Lagonosticta senegala

Amarante du Sénégal

Red-billed Firefinch

Legbaxévi

Ruusupeippokoiras on silmiinpistävä: pikkuruinen, kauttaaltaan ruusunpunainen, paksunokkainen peippo, jolla on vaaleanpunainen nokka ja silmän ympärillä selvä keltainen rengas. Naaras on ruskehtava, mutta silläkin on punainen nokka ja häivähdys punaista pään seudulla. Nuoret koiraat saavat punaisen värinsä vähitellen, joten kaikenlaisia ruskean ja punaisen välimuotoja on.

Ruusupeippo on Grand Popon nurmi- ja joutomaiden yleisimpiä pikkulintuja ja yksi ekosysteemin aainlajeista. Niitä on helppo tarkkailla esimerkiksi aamuisin Aubergen terassilta.

Pronssimanikki

Spermestes cucullata

Capucin nonnette

Bronze Mannikin

Legbaxévi

Pronssimanikki on avoimien nurmien ja joutomaiden runsaslukuisin pikkulintu. Hyvin pieni ja kauempaa katsoen mustavalkoisen näköinen lintu liikkuu ruokailemassa nurmikoilla ja rikkaruohokentillä suurinakin parvina. Aikuisen linnun selkä on ruskea, pää ja rinta tummemmat, vatsa vaalea ja kyljet epämääräisen raidalliset. Tukeva alanokka erottuu vaaleanharmaana. Nuoret yksilöt ovat tasaisen ruskeita, ja niiden nokka on tumma.

Aukeiden maiden pikkupeipot liikkuvat usein sekaparvina, joissa pronssimanikki on selvästi runsaslukuisin. Parvista kannattaa etsiä myös muita "pikku-pikkulintuja".

Dominikaanileski

Vidua macroura

Veuve dominicaine

Pin-tailed Wydah

Hwansolé

Pesimäaikaisesta dominikaanileskikoiraasta sadekauden lopulla lokakuussa ei voi erehtyä. Pikkuruinen, mustavalkoinen peippo, jolla on kirkkaanpunainen nokka ja hyvin, hyvin pitkä musta pyrstö. Pesimäajan päätyttyä koiras pudottaa ensin pitkät pyrstösulkansa ja vaihtaa sitten asua muistuttamaan naarasta, mutta nokan punainen väri säilyy. Naaras on viiruisen hiekanruskea. Päässä on vaaleita, tummanruskeita ja mustia raitoja. Kylälesken vastaavasta puvusta dominikaanileskinaaraan erottaa viiruisesta rinnasta ja poskesta, jolla näkyy selvästi kaksi erillistä tummaa juovaa. Punainen nokka on ympäri vuoden hyvä koiraan tuntomerkki.

Dominikaanileskikoiras valtaa pesimäaikana reviirin, jolla se lentelee pyrstöään esitellen ja häätää kiukkuisesti itseään isommatkin linnut pois. Hallitsevalla koiraalla on tavallisesti usean naaraan haaremi. Laji on pesäloinen, joka munii pronssimanikkien pesiin.

Pesimäkauden ulkopuolella dominikaanileski ei ole yhtä silmiinpistävä, mutta silloinkin se on pikkulintuparvissa yleinen.

Kyläleski

Vidua chalybeata

Combassou du Sénégal

Village Indigobird

Hwansolé

Pesimäaikainen kyläleskikoiras on helppo tuntea: pikimusta pikkupeippo, jolla on vaaleanpunaiset jalat ja nokka. Naaras ja ei-pesivä koiras ovat vaatimattomampia: hiekanruskea vatsapuoli, ruskeaviiruinen selkä, valeanruskea nokka, vaaleassa päässä tummat ohimojuovat ja yhtenäinen tumma poskilaikku. Dominikaanilesken vastaavasta puvusta kylälesken erottaa tasaisemmasta värityksestä ja yhtenäisistä poskilaikuista.

Kyläleski on hyvin vaikea erottaa muista länsiafrikkalaisista mustista leskilajeista. Varmin tuntomerkki onkin aivan toinen laji, jonka seurassa se liikkuu. Lesken nimittäin ovat pesäloisia, jotka ovat kukin erikoistuneet tiettyyn ruusupeippolajiin. Kyläleski munii yksinomaan ruusupeipon pesiin, joten ruusupeipon kanssa samoissa parvissa elävät lesket ovat kyläleskiä.

Kyläleskiä näkee varmimmin aukeiden nurmienja joutomaiden pikkulintujen sekaparvissa. Hyvin yleinen Grand Popossa.

Tuhkavarpunen

Passer griseus

Moineau gris

Northern Grey-headed Sparrow

Agué

Tuhkavarpunen on eurooppalaisen varpusen lähisukulainen, joka käyttäytyy ja ääntelee hyvin tutulla varpusmaisella tavalla. Sen väritys on ikään kuin "laveeratun" varpusen: selkä ja siivet ovat tasaisen hiekanruskeat, pää ja vatsa yksivärisen harmaat.

Tuhkavarpunen on harvakseltaan yleinen kaikkialla Grand Popossa ja muuallakin Beninissä ihmisasutusten luona. Sitä näkee yksittäin, ei suurina parvina. Todennäköisesti kyläkutoja pitää Afrikassa hallussaan sitä ekologista lokeroa, jota varpuset hallitsevat Euroopassa.

Sänkikirvinen

Anthus leucophrys

Pipit à dos uni

Plain-backed Pipit

Ganmithvan

Kolmesta alueella tavattavasta kirvislajista sänkikirvinen on todennäköisin. Ruskean sävyinen, ruohikkomailla viihtyvä, maassa ruokaileva pikkulintu, jolla on selvä vaalea simäkulmanjuova, heikosti viiruinen rinta ja tasaisen ruskea selkä. Selvästi suurempi ja rotevampi kuin eurooppalainen niittykirvinen.

Sänkikirvinen on tavallinen, mutta harvalukuinen lintu Comén maantietä reunustavilla viljelysmailla, ja sitä näkee myös Gbèconista itään vievän hietakannaksen suolakkoniityillä.

Nummikirvinen

Anthus campestris

Pipit rousseline

Tawny Pipit

Agbavi

Nummikirvinen on jokseenkin viiruttoman ruskeansävyinen, pitkäkoipinen ja -pyrstöinen kirvinen. Sen muoto ja tapa liikkua tuovat mieleen västäräkin, ja äänikin on västäräkkimäinen "tsirp".

Nummikirvinen on aito muuttolintu, jonka pesimäalueet ovat lauhkealla vyöhykkeellä Euroopassa ja Aasiassa. Suomea lähimmät vakituiset pesimäpaikat ovat Virossa.

Nummikirvinen on talvikuukausina tavallinen näky Gbèconista itään johtavalla hietakannaksella, missä se viihtyy hyvin karuilla suolakkoniityillä.

Afrikanvästäräkki

Motacilla aguimp

Bergeronnette pie

African Wagtail

Glewiyɛ

Afrikanvästäräkki on eurooppalaista västäräkkiä hiukan rotevampi ja väritykseltään puhtaan mustavalkoinen. Käyttäytyminen ja äänet ovat hyvin tunnistettavan västäräkkimäisiä.

Afrikanvästäräkki on asutuksen luona yleinen, mutta harvalukuinen. Se liikkuu yleensä pareina ja lentelee mielellään katoille tähystelemään.

Sinitöyhtömonarkki

Elminia longicauda
Tchitrec bleu
Blue Crested Flycatcher
-

Sinitöyhtömonarkki on kauttaltaan vaaleansininen ja pitkäpyrstöinen, tiaisen kokoinen lintu. Muita tuntomerkkejä tuskin tarvitaankaan. Liikkuu vilkkaasti pieninä parvina mangrovenreunojen puissa ja valoisien puutarhojen reunoilla. Melko kesy, käy usein myös nurmikoilla pyydystämässä hyönteisiä, mutta useimmiten liikkuu vilkkaasti sirkuttaen puuston alaoksilla.

Grand Popossa sinitöyhtömonarkkien vahvaa aluetta on Aubergen ympäristö, missä se oleskelee kosteikon laidan puissa. Se pistäytyy silloin tällöin hotellin kairapalmuihin, jolloin ravintolan terassi on hyvä paikka tarkkailla tätä viehättävää lintua.

Sinitöyhtömonarkin levinneisyys ulottuu Afrikassa päiväntasaajan molemmin puolin Senegalista Keniaan.

Vihertöpökerttunen

Sylvietta virens
Crombec vert
Green Crombec
-

Vihertöpökerttunen on pieni ja huomaamaton hyönteissyöjä. Huomiota herättävin tuntomerkki on huomattavan lyhyt pyrstö. Oksalla istuessaan lintu näyttää pyöreältä ja pyrstöttömältä. Alapuoli on vaalea, siivvet ja selkä vihertävät, pää harmaa. Vihertöpökerttusen laulu on kaunis ja sointuva säe, joka todennäköisimmin saakin huomioon kiinnitymään lintuun.

Vihertöpökerttunen on yleinen, mutta huomaamaton kosteikon laitojen pensastiheikköjen asukas.

Lyijykerttu

Camaroptera brachyura
Camaroptère à tête grise
Grey-backed Camaroptera
-

Lyijykerttu oleskelee tavallisesti pensaiden kätköissä ja näyttäytyy harvoin. Vatsa on vaaleanharmaa, pää tummemman harmaa ja siivet oliivinvihreät. Ääni sen sijaan kuuluu usein: lyijykerttu toistelee kuuluvalla äänellä "tuit-tui-tuit-tuit..."

Lyijykerttu on Grand Popon pensaikoissa yleinen.

Suomupääherttu

Hypergerus atriceps
Noircap loriot
Oriole Warbler
Alwɛ galékɔ

Suomupääherttu on kookas, pienen rastaan kokoinen kirkkaankeltainen lintu, jolla on haalesati suomukuvioinen musta pää ja  ohut, pitkähkö musta nokka. Enimmäkseen suomupääherttu oleskelee pensaikkojen kätköissä, mutta nousee sieltä välillä avoimesti näkyviin eikä ole kovin arka. Laulu on pensaan kätköistä huudeltua erittäin kauas kantavaa, kirkasta monitavuista huhuilua "huu-e-hii-hee-hu-e-hii-hee", johon naaras usein yhtyy hiukan räkättävällä äänellään.

Yleinen kaikkialla Grand Popon pensaikkomailla.

Punaposkiherttu

Cisticola erythrops
Cisticole à face rousse
Red-faced Cisticola
-

Punaposkiherttu on pieni, pensaikoissa viihtyvä hyönteissyöjälintu, jonka yeisväritys on harmaa. Posket ovat ruosteenruskeat. Nokka on terävä ja hiukan kaareva. Laulu on kaunista ja kuuluvaa lavertelua, jota lintu esittää avoimesti pensaan matalalla olevalla oksalla istuen.

Yleinen, mutta vaikea havaita muuten kuin laulun perusteella.

Luhtakerttu

Cisticola galactotes
Cisticole roussâtre
Winding Cisticola
-

Luhtaherttu on pieni, ruskea ja hiukan viiruinen lintu, joka viihtyy aukeilla, kosteilla heinikkomailla. Se laulaa korkealla tähystyspaikalla istuen, ja laulu on "tsiiiit"-äänen toistamista.

Yleinen kaikkialla, missä sopivaa maastoa löytyy. Hounsoukoèn kautta torille kulkiessa voi katsella sähkölangoilla ja pensaiden latvoissa laulavia luhtakerttuja.

Heinäkerttu

Cisticola juncidis
Cisticole des joncs
Zitting Cisticola
-

Heinäkerttu on pieni, ruskea ja selvästi viiruinen lintu. Se viihtyy aukeilla ja kosteilla mailla. Laulaa pensaan latvasta tai muusta näkyvästä paikasta toistellen kuivaa "tsit"-teemaa.

Heinäkerttu on yleinen kaikkialla sopivassa maastossa. Torille Hounsoukoèn kautta menvän tien varrella voi tähystellä heinäkerttuja.

Ruokokerttunen

Acrocephalus schoenobaenus
Phragmite des joncs
Sedge Warbler
-
Rastaskerttunen
 
Acrocephalus arundinaceus
Rousselrolle tordoide
Great Reed Warbler
-



Ruoko- ja rastaskerttunen ovat muuttolintuja Euroopasta. Ne elävät mangrovekosteikoissa kaislikon suojassa samalla tavalla piileskellen kuin ne viettävät kesänsä pohjoisissa ruoikoissa. Kumoikin on Grand Popon ja Mono-joen välisillä kosteikoilla yleinen. Ruokokerttunen saattaa joskus näyttäytyäkin, ja silloin se on helppo tunnistaa: millään muulla kaislikoissa puikkelehtivalla ruskealla pikkulinnulla ei ole samalla tavalla selväpiirteisen raidallista päätä.

Syksyllä talvehtimaan saavuttuaan kerttuset ovat hiljaisia ja keskittyvät ruokailemaan pitkän ja rasittavan muuttomatkan jälkeen. Kevättä kohti tultaessa niiden muutto- ja lauluvire alkaa herätä, jolloin ne alkavat tapailla lauluaan. Tammikuussa voi jo kuulla, vaikka vain katkelmina, ruokokerttusen säksättävää laulua. Rastaskerttusen  kauas kantavaa "karre-karre-kie-kie" -laulua voi myös kuulla aamulla. Hyvä paikka näiden laulajien kuulostelemiseen on kosteikko heti Aubergen ja Gbèconin kylän välissä. Kyllä ne sieltä kuulee, jos sattuu oikeaan aikaan paikalle.

Rastaskerttusen ohella samoilla paikoilla voi kuulla myös ruskorastaskerttusta, joka on sen paikallisena pesivä rinnakkaislaji. Molemmat ovat muihin kerttusiin verrattuna suuria ja raskastekoisia, yksivärisen ruskeita lintuja. Acrocephalus-suvun nimi tarkoittaa kirjaimellisesti "teräväpäistä", ja se viittaa kerttusten pään kiilamaisen terävään muotoon.

Haarapääsky

Hirundo rustica
Hirondelle rustique
Barn Swallow
Awlékpo

Haarapääsky on aito muuttolintu ja tuttu Suomesta. Tummansininen selkä, valkea vatsa, pitkä haarainen pyrstö ja punainen otsa ja kurkku. Haarapääskyjä lentää talvikuukausina erityisesti kosteikkojen yllä. Grand Popossa varma paikka nähdä haarapääskyjä on kosteikko Aubergen ja Gbèconin välissä.

Etiopianhaarapääsky

Hirundo aethiopica
Hirondelle d'Ethiopie
Ethiopian Swallow
Awlékpo

Etiopianhaarapääsky muistuttaa suuresti haarapääskyä, mutta sen pyrstö on lyhyempi ja otsan ja kurkun punaiset laikut puuttuvat. Suurin osa Grand Popon pääskyistä on etiopianhaarapääskyjä. Laji on afrikkalainen paikkalintu, jolla kuitenkin on sadekausiin liittyvää muuttoliikettä. Etiopianhaarapääskyjä näkee lentelemässä kosteikkojen yllä muiden pääskyjen seurassa, mutta myös istumassa langoilla asutuksen luona.

Sinnikkäästi kiikaroimalla voi pääskyparvista tunnistaa muitakin lajeja, kuten harvalukuisempia räystäs- ja törmäpääskyjä tai afrikkalaisia punarintapääskyjä. Jälkimmäisen tunnistaa kokonaan ruosteenpunaisesta vatsasta ja yläperästä.

Kyläbulbuli

Pycnonotus barbatus
Bulbul des jardins
Common Bulbul

Awɔkplwɛ

Kyläbulbuli on hiukan rastasta pienempi, ruskeanharmaa lintu, jolla on vaalea vatsa ja tummanharmaa pää. Kyläbulbuli istuu oksalla melko pystyssä asennossa ja pörröttää jokus hiukan päälaen höyheniään. Laji on vilkas ja äänekäs ja huutelee pitkin päivää kolmi-viisitavuisia liverryksiä "tiikeri", "pikku tiikeri". Kyläbulbulit järjestävät joka päivä oman aamunavauksensa laulamalla parikymmentä minuuttia ennen auringonnousua aivan erityistä aamusäettä. Laulun ajoitus on niin tarkka, että kyläbulbuleita voi halutessaan käyttää herätyskellona.

Kyläbulbuli on Grand Popon runsaslukuisimpia lintuja, jota sen pelottoman ja vilkkaan käyttäytymisen vuoksi näkee kaiken aikaa kaikkialla.

Pajulintu

Phylloscopus trochilus

Pouillot fitis

Willow Warbler

-

Pajulintu on Suomen yleisinlintu, joka talvehtii Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ei ole suuri yllätys, että sen voi tavata myös Grand Popossa. Pajulintu on vihertävänruskea hyönteissyöjälintu, jolla ei ole erityisiä tuntomerkkejä. Laulu, jonka tapailua voi myös Grand Popossa talvehtivilta pajulinnuilta kuulla, on kaunis säe, kuin mollissa soitettu peipon laulusäe.

Aubergen viereiset suuret kasuariinapuut tuntuvat olevan pajulintujen suosiossa. Ne ruokailevat samalla tavalla kuin Suomessakin, pyydystämällä pieniä hyönteisiä oksien hennoista kärjistä oksilla tasapainoillen tai kolibrimaisesti lennosta napsien.

Ruskokerttutimali

Illadopsis fulvescens

Akalat brun

Brown Thrush Babbler

-

Ruskokerttutimali on hoikka, kyläbulbulia pienempi terävänokkainen lintu, jolla on ruskea selkä ja vaaleanruskehtava vatsapuoli. Viihtyy lähellä maata, mutta nousee myös puiden latvakerroksiin. Siellä se liikkuu erikoisella tavalla ikään kuin juosta kipittäen oksia pitkin ruumis vaakasuorassa. Ruskokerttutimali on aktiivisimmillaan varhain aamulla ja myöhään iltapäivällä.

Grand Popossa ruskokerttutimaleita houkuttelevat korva-akaasian siemenet. Mainio tarkkailupaikka on Villa Karon pihalla kasvava suuri akaasia, joka tuottaa siemeniä suuren osan vuotta.

Valkosuomutimali

Turdoides plebejus

Cratérope brun

Brown Babbler

-

Valkosuomutimali on suunnilleen räkättirastaan kokoinen, ruskehtava lintu, jolla on harmaa pää ja punaiset silmät. Se liikkuu pieninä perheryhminä äänekkäästi rupatellen. Kuivien pensaikkomaiden lintu, jota näkee esimerkiksi Villa Karon ja Aubergen välisillä rantaan rajoittuvilla alueilla.

Pitkäpyrstökottarainen

Lamprotornis caudatus

Choucador à longue queue

Long-tailed Glossy Starling

Enyisé

Loistokottaraiset ovat paljon tavallisia kottaraisia suurempia, naakan tai variksen kokoisia lintuja. Höyhenistö on metalinkiiltoinen, siniseen, vihreään tai purppuranpunaiseen vivahtava. Pää on musta. Pitkäpyrstökottaraisen erityisenä tuntomerkkinä on pitkä pyrstö, kuten nimestä voi arvatakin. Huonommassa valaistuksessa sitä voi luulla paimenharakaksi, joka on suurin piirtein saman kokoinen ja yksivärisen musta, mutta hennompi nokka ja kirkkaan keltaisena erottuva silmä paljastavat linnun loistokottaraiseksi.

Pitkäpyrstökottarainen on parvina liikkuva savannin lintu, mutta kuivan kauden alkaessa joitakin yksilöitä voi harhautua myös rannikolle kauemmas lajin ydinalueilta. Sudenkorentojen parveilu lienee houkutellut tämän yksilön Aubergen viereiselle aukiolle.

Purppuraperäkottarainen

Lamprotornis chloropterus

Choucador de Swainson

Lesser Blue-eared Starling

Enyisé

Purppuraperäkottarainen on suunnilleen naakan kokoinen, kauttaaltaan metallinhohtoinen lintu, jolla on tummat posket ja kirkkaankeltainen silmä. Liikkuu pareittain tai pieninä parvina maassa, mutta on hyvin varovainen ja lennähtää puun latvaan sitä lähestyttäessä.

Marraskuussa  2018 purppuraperäkottaraispari oleskeli Aubergen ympäristössä. Beninissä on muitakin hyvin saman näköisiä loistokottaraisia, ja lajin varma määrittäminen edellyttää kiikarointia hyvässä valaistuksessa hyvä lintukirja kourassa. Kaikki Grand Popossa, Ouidah'ssa ja Cotonoussa näkemäni lyhytpyrstöiset loistokottaraiset ovat kuitenkin osoittautuneet purppuraperäkottaraisiksi.

Harmaasieppo

Muscicapa striata

Gobemouche gris

Spotted Flycatcher

-

Harmaasieppo on aito muutolintu ja suomalaisille kotimaan kesästä tuttu lintu. Pieni, viiruisesti harmaanruskea lintu, jolla on suuret pyöreät silmät. Harmaasieppo istuu mielellään suuren puun alaoksilla latvuksen varjossa ja pyrähtää välillä sieltä nappaamaan lennosta hyönteisiä. Pohjoisilla pesimäseuduillaan harmaasieppo ääntelee sirahdellen, mutta talvehtimisalueillaan se on hiljainen.

Harmaasieppoja näkee talvikuukausina yksittäin siellä täällä. Sekin kuuluu niihin lintuihin, joita Villa Karon pihan korva-akaasia houkuttelee. 

Tiheikköpunatasku

Cossyphe à calotte neigeuse

Snowy-crowned Robin Chat

Alwɛ hasinɔ

Tiheikköpunatasku on rastaan kokoinen lintu, jonka vatsapuoli, niska, yläperä ja pyrstö ovat oranssinpunaiset, siivet, selkä ja pälaki mustat. Keskellä päälakea on valkoinen pitkitäisjuova. Kauas kuuluva laulu on rastasmaista, toistelee ja muuntelee kirkkaan huilumaisia aiheita.

Laji on pensastiheikköjen lintu, joka puikkelehtii lähellä maata ja tulee vain harvoin näkyviin. Kirkasvärisenä se on kuitenkin silloin helposti tunnettava. Yleinen Grand Popon ja Mono-joen kosteikon välisissä pensaikoissa. Lajin levinneisyysalue on tyypillinen: Saharan ja päiväntasaajan välinen vyöhyke Senegalista Keniaan. Tämän lintuvyöhykkeen lajeja ei yleensä tavata enää Itä-Afrikan rannikkoalueilla, mutta muualla ne ovat tasaisen yleisiä.

Afrikanlaulurastas

Turdus pelios
Merle africain
African Thrush
Ganmicran

Afrikanlaulurastas on ainoa alueen rastas ja sellaiseksi helposti tunnistettava. Selkäpuoli on yksivärisen ruskeanharmaa, vatsa kellanvalkea, rinta harmaa ja posket heikosti viiruiset. Rastaat hakevat ravintonsa enimmäkseen maasta, ja niitä näkee hyppimässä siellä, missä on suurten puiden varjoa ja karikkeen peittämää paljasta maata nokittavaksi. Rastaiden tapaan ne ovat kaikkiruokaisia ja syövät niin hedelmiä kuin toukkia ja maan pinnalle erehtyneitä termiittejä. Laulu tuo mieleen laulurastaan, lintu toistelee melodisia aiheita.

Afrikanlaulurastas on tavallinen lintu Grand Popossa ja muuallakin Beninissä. Kaupungeissa sitä näkee puistolintuna. Lajin levinneisyys kattaa Saharan eteläpuolisen Afrikan lukuun ottamatta Itä-Afrikkaa.

Lähteitä ja lisätietoja

Kattava alueen lintuopas:

Borrow, Nik & Demey, Ron: Birds of Ghana. Cristopher Helm, London, 2010.
ISBN 978-1-4081-2279-2

Lintujen ääniä:

https://www.xeno-canto.org/

Afrikan lintulajisto ranskaksi:

http://www.oiseaux.net/oiseaux/afrique.html

Lintutietoa suomeksi:

https://www.birdlife.fi/

Lintukirjoja maailmalta ja välineitä lintuharrastuksen avuksi:

https://www.suomenlintuvaruste.com/index.html