Kun Grand Popon torilta nousee maantielle ja alkaa polkea kohti Comén kaupunkia, on heti alkuun ylitettävä Monojoki. Sen yli voi polkea uutta siltaa pitkin, mutta jos rekkaliikenne ja käsivarsia hipovat mopotaksit hirvittävät, voi käyttää myös vanhaa, kuulemma saksalaisten vuosikymmenet sitten rakentamaa teräspalkkisiltaa. Vanhalla sillalla ensikertalaisen huomio voi kiinnittyä ruosteisiin, koliseviin teräslevyihin, jotka muodostavat sillankannen, tai sitten niihin levyihin, joita ei ole, vaan joiden kohdalta voi katsella alas veden kalvoon, mutta kun ensijärkytyksestä selviää, voi ihastella siltarakenteissa pesivien pikkukiitäjien vauhdikkaita parvia.
Sillan jälkeen vastaan tulee pian tietulliasema, jonka luona naisia istuu myymässä tuoretta "pöllijuustoa" ja punomassa palmunlehdistä koreja eläville punasaksisille liejuravuille. Tietullin kohdalla kasvaa myös eukalyptuspuita, joissa roikkuu kyläkutojien pesiä kuin joulukoristeita. Sen jälkeen maantien molemmin puolin on alavaa, piirteetöntä luhtaniittyä, jonka yllä kaartelee jokunen haarahaukka, kunnen maantien vasemmalla puolella on peräkkäin pari suorakulmaista vesiallasta – oletettavasti karjan juottamista varten. Niiden kohdalla kannattaa pysähtyä kiikaroimaan, sillä lumpeenlehtien ja kauniina kohoavien valkoisten lumpeenkukkien joukossa tepastelee myös keltanokkaisia mustahuitteja.
Näiden mutarantaisten vesikuoppien jälkeen maantieltä haarautuu hiekkatie sekä vasempaan että oikeaan. Oikealle kääntyvä päätyy Hévéen, Grand Popoon nähden vastarannalla olevaan kylään, jossa pitää palatsiaan Xwlan kuningas. Kannattaa käydä sielläkin, kun kerran on polkupyörän hommannut. Tällä kertaa käännymme kuitenkin vasemmalle ja saavumme pian pieneen Houndjohoundjin kylään.
Ei Houndjohoundjissa mitään erityistä ole. Se on kartalla nimeä vailla olevan joenpätkän rannalla, joka laskee Monojokeen vähän Hévéstä itään. Joen rannoilla kasvaa mangrovea, ja sen takana on kookospalmuja, jotka satelliittikuvat paljastavat säntillisesti istutetuiksi. Pysähdyin tähän valokuvaamaan oikeastaan pelkästään sen kauneuden, hiljaisuuden ja rauhan vuoksi, jota tämä maisema säteilee. Totta kai tässä lintujakin näkee. Valkoiset haikarat lentävät aamunkoitteessa jokiuomaa pitkin ylävirtaan. Medestäjät singahtelevat rannalla kukkivissa pensaissa. Kirjokalastajat etsivät saalista matalilta rannoilta, ja tietenkin taas haarahaukat partioivat löytääkseen mitä hyvänsä kaikkiruokaiset pedot ruoakseen etsivät.
Tänne haluan joskus takaisin. Hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti