Villa Karolta laskien hyvää ja suoraa tietä riittää noin yhdeksän kilometriä pitkin Monojoen ja meren välistä kannasta, kunnes tullaan tien päähän. Tästä kookospalmulehdosta on vielä kilometrin verran patikoitavaa "joensuuhun", paikkaan, jossa joki laskee mereen. Jalkapatikassa tämä matka ei käytännössä onnistu, mutta pyöräretkeksi juuri sopiva. Kannaksen alkupää on paljasta ja asumatonta suolakkoa, jolla näkee ainakin kahlaajia ja nummikirvisiä. Parin kilometrin jälkeen kannas levenee ja tien varteen ilmestyy kyliä ja suorastaan idyllisen näköisiä palmulehtoja. Kuvanottopaikasta eteenpäin on pehmeää hiekkaa ja joskus suurin toivein rakennetun hotellin raunioita. Hyvällä onnella patikoija palkitaan perillä haikaroilla, kahlaajilla ja tiiroilla, jotka etsivät itselleen ruokaa joen rannoilta. Jokiretkiltä tuttu lintusaari jää pahasti rannan kylien ja kasvillisuuden katveeseen.
Olen kovasti markkinoinut polkupyörää sille, joka haluaa nähdä luontoa ja kylämaisemia Grand Popon ulkopuolellakin. Polkupyörä ei pidä melua, pyöräillessäkin pystyy havainnoimaan ympäristöään ja se on helppo pysäyttää juuri siihen, missä sattuu näkemään jotakin mielenkiintoista.
Matkatavaroita pakatessani tein sen virheen, etten ottanut mukaan vanhaa pyörälaukkupariani. Onnistuin kuitenkin jotenkuten sitomaan kamerareppuni tavaratelineen kylkeen niin, että pidempikin objektiivini kulki kätevästi mukana. Toinen tärkeä yksityiskohta polkupyörässä näissä oloissa oli juomapulloteline. Vettä tropiikissa kuluu, vaikka pyöräily ei sinänsä ole siellä yhtään kuumempaa tai rasittavampaa kuin kesähelteellä Suomessa.
Tältä retkeltä muistaakseni löysin tien vierellä piipertävän afrikantyllin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti