Tulikauluspiispa on vähän isompi ja rotevampi kuin viimeksi esittelemäni punaperäpiispa. Se viihtyy selvästi kuivemmassa ja pensaikkoisemmassa maastossa kuin lajisukulaisensa, jonka elinympäristöä ovat kosteat ruohikot. Tällä kirkonmiehellä on vartalossa enemmän mustaa, mutta toisaalta punainen päälaki ja musta naamari.
Retkilläni olen nähnyt tulikauluspiispoja Aubergen pohjoispuolelle suuntautuvan hiekkatien varrella ja punaperäpiispoja lähellä Grand Popon toria.
Piispojen yhteinen piirre on niiden hauskasti lepatteleva lentotapa. Ne molemmat myös istuskelevat muuta kasvillisuutta ylemmäksi kohoavilla heinänkorsilla ja oksilla. Paksu ja töpäkkä nokka paljastaa ne siemensyöjiksi, mitä sitten siellä tiheikössä napostellevatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti