Villa Karon ja tutkimuslaboratorion vieressä on talonraunio, jonka seinässä on kiintoisa muraali. Iltaisin sen yllä lentää parvi pääskyltä näyttäviä lintuja, jotka aina välillä huutavat iloisesti "klirrr"-ääniään. Jos pysähtyy katselemaan, saattaa hahmottaa huikeasti kiitävän tumman linnun, jolla hohtaa valkea yläperä kuin kotimaan navetanseinustoilta tutulla räystäspääskyllä.
Nämä vauhtiveikot ovat pikkukiitäjiä, ennen myös pikkutervapääskyiksi sanottuja. Niitä kutsutaan nykyään mieluummin kiitäjiksi, sillä ne eivät ole varpuslintuja eivätkä siten kovin läheistä sukua varsinaisille pääskyille. Tervapääskyn nimi on haluttu säilyttää, mutta sekin kuuluu kiitäjiin. Pääskyistä ne erottaa sirpinmuotoisista siivistä, jotka eivät näytä taipuvan keskeltä, vaan viuhuvat ilmassa jäykkinä. Kaikista linnuista kiitäjät ovat kaikkein tehokkaimmin vallanneet ilmakehän. Syntymäpesästään Hervannassa lähtenyt tervapääsky saattaa lentää yhtäjaksoisesti parikin vuotta ennen kuin laskeutuu tutkimaan mahdollista pesäkoloa josssakin Tampereen tienoilla.
Uhkaa lentää ohi, tämä tarina, palataan siis aiheeseen. Pikkukiitäjät ovat paikkalintuja, joita pesii Afrikan ja Aasian lämpimissä maissa. Ne pesivät yhdyskuntina siltojen alla ja muissa ihmisen niille rakentamissa puoliluolissa. Villa Karon pikkukiitäjien pesäpaikka on se asumaton talonraunio, jonka tyhjien huoneiden katonharjaan ne rakentavat pesiään, heinänkorsista ja höyhenistä syljellään kokoon liimaamiaan. Toinen suuri yhdyskunta pesii Mono-joen ylittävien siltojen rakenteissa Grand Popon torin luona.
 | |
| Pikkukiitäjä pesällään |
Samoissa parvissa pikkukiitäjien kanssa näkee myös afrikanpalmukiitäjiä, jotka ovat selvästi hoikempia ja pitkäpyrstöisempiä ja rakentavat pesänsä viuhkapalmujen latvustoihin. Katsotaan niitä myöhemmin, ainakin jos löydän palmun, jossa niitä asuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti