Kun samaa maastoa ja reittiä kiertää yhä uudelleen, sen ääni- ja liikemaisema alkaa tulla tutuksi. Sen jälkeen aistit herkistyvät niin, että uudet ja oudot hahmot ja äänet nousevat taustasta esiin. Eräällä aamuretkelläni kuulin kaislikon reunasta ääniä, jotka eivät olleet entuudestaan tuttuja, ja näin vihreitä lintuja, joista en osannut ajatella muuta kuin etten ollut vielä nähnyt mitään sellaista. Varmaksi tiesin vain sen, että minun oli nyt pehmennettävä puheitani papukaijojen puuttumisesta Grand Poposta.
Pienet ja vilkkaat vihreät linnunpullukat saivat lintukirjasta nimen:
savannikaijanen. Papukaijojen tapaan ne ovat värikkäitä: vihreää peruspukua koristaa kirkkaan punainen naama. Pois lennähtävä kaijanen paljastaa vielä yllättävän sateenkaariviuhkan.
Sen koommin en ole näitä kaijasia nähnyt. Isompien kaijojen tapaan ne tuntuvat olevan levottomia kiertolaisia, jotka eivät kauan viihdy samalla apajalla. Kirjallisuuden mukaan niiden kuuluisikin asustaa savannilla eikä jokivarren kosteikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti