Jokainen matka päättyy joskus. Tämä matka Grand Popoon päättyy tänään, kun nousen illalla lentokoneeseen. Viimeinen uusi lintulaji ilmestyi havaintovihkoon eilisaamun retkellä, kun pysähdyin kuuntelemaan laulusäettä, jota en ollut aikaisemmin kuullut. Kosteikon laidan pensaassa lauloi pieni, hauskan pallomaisen näköinen lintu. Tiesin heti, etten ollut aikaisemmin nähnyt tai kuullut mitään sen tapaistakaan. Vihertöpökerttunen siinä lauleskeli.
Uudesta lintumaisemasta nousevat ensimmäisinä esiin suuret ja näyttävät linnut, sellaiset kuin haarahaukka ja ne viheliäiset valkoiset haikarat. Seuraavaksi alkavat hahmottua vaatimattomammat, mutta yleiset ja runsaslukuiset lajit kuten kyläbulbuli. Vasta viimeiseksi alkaa löytyä pieniä ja piileskeleviä lajeja, jotka enemmänkin kuuluvat kuin näkyvät. Moni tiheiköissä puikkelehtiva pikkulintu antaa kuulua itsestään vasta pesimäajan lähestyessä – ja tropiikin oloissa se voi olla mihin aikaan vuodesta tahansa. Kaksi kuukautta sadekauden ja harmattanin välissä Beninissä viettäneenä joudun nöyrästi toteamaan, että olen lintulajiston tuntemisessa vasta alussa.
Lintu päivässä -sarjani jatkuu toki vielä. Ihan jokaisesta havaitsemastani 113 lintulajista minulla ei ole valokuvaa, mutta aika pitkälle joulukuuhun päästään.
Kiitos mielenkiinnosta – akpé kaka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti