Tuulihaukan pesimäalue yltää Afrikan tropiikista aina pohjoisimpaan Lappiin. Grand Popon tuulihaukat näyttäisivät olevan paikallista alalajia, mutta osa niistä voi hyvinkin olla talvehtijoita kaukaa pohjoisesta. Ravinnoksi niille kelpaavat yhtä lailla sudenkorennot, hiiret, pikkulinnut ja sisiliskot. Peltoaukeilla ja avoimella savannilla tuulihaukkoja näkee usein myös lekuttelemassa paikallaan taivaalla, pyrstö alas taivutettuna. Virossa tuulihaukkaa kutsutaankin nasevalla nimellä "tuuletallaja".
Hautausmaan laidalta tuulihaukat ovat keksineet itselleen hyviä lepo- ja pesäpaikkoja. Helsingin Sanomat kertoi lauantaina 10.11. Senegalilaisten naisten jääkonebisneksestä. Jutussa mainittiin myös naisia kiukuttavat aurinkopaneelikäyttöiset katuvalaisimet, jotka olivat huollon puutteessa lakanneet valaisemasta yksi toisensä jälkeen. Grand Popossa suurin osa samanlaisista valaisimista toimii moitteettomasti, mutta muutamasta näyttää puuttuvan aurinkopaneeli tai akku sen alaisesta kotelosta. Nämä romuttuneet katulyhdyt ovat tuulihaukat omineet itselleen. Hyvä kun ovat hyötykäytössä.
Hyönteismyrkyt ja muuttuva maatalous romahduttivat takavuosina Suomen tuulihaukkakannan, ja minullakin meni vuosikausia niin etten nähnyt tästä komeasta linnusta vilaustakaan. Monen muun jo tuhoon tuomituksi luullun petolinnun lailla ne tuntuvat kuitenkin olevan taas palaamassa. Ehkä ihmiskunnalla ja planeettamme luonnolla on vielä toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti