Puskista huutelua II

Mangrovetiheiköt eivät ole helpoin maasto katsella lintuja. Rämeikön sisään ei pääse, eikä sen reunamilta yleensä näe muuta kuin tiheitä pensaita. Se hiukan auttaa, että monet linnut viihtyvät mangrovemetsän reunoilla, jolloin niistä voi ainakin nähdä vilauksia. Harmittavan usein joutuu tyytymään siihen, että kuulostelee puskista kuuluvia ääniä.

Guineanlepinkäinen pysyttelee enimmäkseen visusti piilossa, vaikka sillä ei olisi mitään syytä ujostella asuaan: rastaan kokoisella linnulla on helakanpunainen vatsa, musta selkä ja siivet ja hohtavan keltainen päälaki. Hyvällä onnella senkin joskus näkee, ja vielä paremmalla onnella sellaisessa valaistuksessa, että valokuvaaminenkin onnistuu.

Guineanlepinkäisen ääntä sen sijaan kuulee hyvinkin paljon. Se heläyttää piilopaikastaan kirkkaan ja kuuluvan ""Leo, hei Leo" -huudahduksen, jota usein seuraa vielä voimakasta naksuttelua. Yleensä jonkin matkan päästä toisesta puskasta vastaa toinen.

Kun tähän huuteluun osaa kiinnittää huomiota, guineanlepinkäisen laulua kuulee esimerkiksi Aubergen pohjoispuolisilta kosteikoilta tämän tästä.