Tällaisia joulukuusenkoristeita kun saisin, niin heti ostaisin ja kuusen oksaan ripustaisin. Beninin kutojalajeista suosikkini, oranssinaamainen kaislakutoja siinä on työssään. Kauniin keltaisella koiraalla on naamavärkissään enemmän tai vähemmän oranssia väriä, ja useimmille sukulaislajeille tyypillisestä pään mustasta kuvioinnista muistuttaa vain kapea ohjasjuova tummasta nokasta silmän ympärille. Naaras on hillitymmän värinen, sillä vatsa on vaalea ja rinta ja pää keltaiset. Kummankin sukupuolen siivet ovat kellanvihreät. Tämä laji tuotti minulle päänvaivaa, sillä määritysoppaan kuvissa koiraan koko pää on piirretty selvästi oranssin väriseksi. Vasta laajemman alueen kattava lintukirja, jonka tuotin Suomesta kesken reissun, varmisti lajinmäärityksen. Ehkä lajilla on alueellista muuntelua, josta ei lintukirjoissa hoksata kertoa?
Kaislakutojan nimi ei ole kaikkein onnistunein, sillä pesäpaikkojen perusteella nimittäisin sitä pikemminkin mangrovekutojaksi. Ruohonkorsista taitavasti punotun pesän koiras rakentaa riippumaan ohuista oksista veden päälle mangroverämeen reunoilla. Pesät muodostavat pienen yhdyskunnan, jossa on vilkasta liikennettä silloin, kun poikasia ruokitaan. Näissä yhdyskunnissa koiraalla on kova pesänrakennusurakka, sillä yhdellä koiraalla on tavallisesti kaksi tai kolme naarasta, kukin omassa riippuvassa yksiössään. Linnun melko ohut nokka paljastaa sen sekaravinnonsyöjäksi, joka siementen ja hedelmien ohella pyydystää ruoakseen myös hyönteisiä ja muita pikkuötököitä.
Helppo paikka nähdä kaislakutojia on Aubergen viereisen mangrovekosteikon laitamilla. Kovin kauas kosteikoiltaan ne eivät ruoanhakuun lennä, joten keskempänä kylää niitä ei näe. Laji on paikallisesti yleinen, ja sen levinneisyysalue kattaa varsin tyypillisesti Saharan eteläpuolisen tropiikin aina Ugandan länsiosiin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti