Nyt ei ole kyse kuninkaallisista. Kuljin melko säännöllisesti Grand Poposta torille ja siitä edelleen torille ja joen yli maantielle. Aamuinen reitti kulki Hounsoukoèn kylän vieritse ja sitä ennen laajan, korkeaa heinää ja kaislaa kasvavan luhtaniityn halki. Sähkölangalla tien vierellä istui usein pikkuruinen lintu laulamassa omaa yksinkertaista säettään: "tsiiih". Sama yksitavuinen säe toistui harvakseltaan, mutta joka kerta yhtä suurella innolla.
Tämä laulaja oli luhtaherttu. Pieni, jokseenkin tasaisen harmaanruskea ja vaatimaton lintu, jonka huomaaminen ja määrittäminen sai odottaa, kunnes isommat ja huomiota herättävämmät olivat ehtineet tulla tutuiksi. Tässäkin blogisarjassa on ressukka joutunut odottelemaan, että mukamas mielenkiintoisemmat linnut on esitelty. Toisin kuin moni muu pieni laululintu, luhtaherttu laulaa näkyvällä paikalla eikä kauheasti arastele katselijoita.
Luhtaherttu viihtyy kosteilla ruohikkomailla kautta trooppisen Afrikan. Saharasta se arvatenkin puuttuu, eikä eteläisin Afrikkakaan näytä olevan sille kyllin lämmintä seutua. Grand Popon luhtaniityiltä sen löytää – helposti, kunhan on ensin oppinut tunnistamaan sen. Sitten luhtaherttua kyllä kuulee, ja näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti