Kirviset ovat enimmäkseen maassa viihtyviä pikkulintuja, jotka kooltaan ja olemukseltaan sijoittuvat jonnekin kiurujen ja västäräkkien välille. Kiuruista muistuttaa ruskea, enemmän tai vähemmän viiruinen väri. Västäräkkeihin viittaa hoikka muoto ja usein pitkähkö pyrstö. Eri kirvislajien erottaminen toisistaan on usein aika hankalaa. Siksi en oikeastaan yritäkään esitellä kolmea Grand Popon tienoilta löytyvää kirvistä erikseen, vaan niputan ne tässä yhteen ja toivotan seuraaville lintuharrastajille onnea lajinmääritykseen.
Vasemmalta oikealle: sänki-, kallio- ja nummikirvinen. Sänkikirvinen viihtyy pelto- ja laidunmailla. Sillä on tasaisen ruskea selkä ja vaalea, viiruton vatsa. Kalliokirvinen asustelee kuivemmilla ja kallioisemmilla seuduilla (vaikka tämä yksilö löytyikin aivan erilaisesta ympäristöstä). Se on voimakkaan viiruinen sekä selän että vatsan puolelta. Nummikirvinen on vaaleansävyinen, kuivilla suolakkomailla viihtyvä, melko peloton lintu. Sen äänet ja tapa kävellä pitkää pyrstöään keikuttaen tuovat ensimmäisenä mieleen västäräkit, mutta väritys paljastaa sen kirviseksi.
Sänki- ja kalliokirvinen elävät Bennissä paikkalintuina ympäri vuoden, sänkikirvinen hyvinkin yleisenä. Nummikirvinen pesii Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ja talvehtii Saharan eteläpuolella, mielellään juuri kuivilla, hiekkaisilla rantaniityillä. Se on pesinyt Suomessakin harvakseltaan, mutta lähimmät säännölliset pesimäalueet ovat Baltiassa. Kaikki kolme ovat selvästi kookkaampia kuin Suomessa yleiset metsä- ja niittykirvinen.
Grand Popon seudulla sänkikirvisiä näkee, kun kuljeskelee pellonpielillä, mieluiten Monojoen toisen puolen laidunniittyjen liepeillä. Nummikirvisiä taas näkee talvikuukausina hietakannaksella Gbèconista itään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti