Tätä rantojen siniharmaata tepastelijaa ei äkkinäinen ymmärrä lukea mukaan valkoisten haikaroiden joukkoon. Riuttahaikara on kuitenkin siitä erikoinen laji, että sillä on samassa populaatiossa kaksi täysin eri näköistä värimuotoa. Toinen niistä on täysin valkoinen, toinen lähes yksivärisen siniharmaa.
Valitsin kuvaan helposti tunnistettavan harmaan värimuodon. Harmaahaikarasta sen erottaa helposti, sillä riuttahaikara on selvästi pienempi ja sopusuhtaisempi. Harmaahaikaralla on huomattavasti pidempi kaula ja lisäksi pitkät koivet. Riuttahaikara myös käyttäytyy ruokaillessaan aivan toisin. Kun isot harmaa- ja jalohaikarat seisoskelevat pitkiä aikoja paikallaan odottamassa että saalis ui jalkojen juureen, pienemmät silkki- ja riuttahaikara kävelevät pitkin rantoja, ottavatpa joskus ihan juoksuaskeliakin, joihin isot eivät juuri koskaan vaivaudu.
En nyt mene syvemmin lähilajien silkki- ja riuttahaikaran valkoisten yksilöiden eroihin, sillä totta puhuen joskus haikaroita pidempään katselelleenkin on mahdoton määrittää niitä varmasti. Tässä kuvassa näkyy kuitenkin yksi riuttahaikaran hyvä tuntomerkki: varpaat. Ne ovat aina keltaiset, ja – nyt tulee se tärkeä yksityiskohta – keltainen väri ulottuu jonkin matkaa koipeen ilman terävää rajaa.
Riuttahaikara on Monojoen rannoilla hyvin tavallinen näky. Maailmanlaajuisesti sitä tapaa Länsi-Afrikan lisäksi Itä-Afrikan rannikolla, Punaisen meren alueella ja trooppisen Aasian rannoilla. Kiintoisasti laji lienee asettumassa pysyväksi pesimälinnuksi myös Etelä- ja Pohjois-Amerikan välisille rannikkoseuduille ja Karibian saarille, missä sitä on tähän asti tavattu satunnaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti