Aamuretkelläni lampsin palladiumit kasteesta märkinä vähitellen Villa Karoa kohti, kun näin pienen linnun. Kahdesta asiasta olin varma: tätä lintua en ollut aikaisemmin Grand Popossa nähnyt, ja kyseessä oli jokin sieppo. Tropiikissa elää omat siepponsa, ja sen lisäksi siellä on talvikuukausina pohjoisia vieraita. Siepoksi linnun paljasti pieni koko, pysty istuma-asento, pyöreämuotoinen pää tummine "kiltteine" silmineen, ja tietenkin tapa pyrähdellä oksalta nappaamaan lennosta pieniä hyönteisiä.
Tutulta lintu näytti, mutta tarkistin kuitenkin lintukirjasta. Harmaanruskea selkä, vaalea vatsa, pää ja rinta selvästi viiruiset. Hm. Ei tullut elämänpinnaa, sillä tämä sieppari manteliketapanipuun oksalla oli kotipuutarhoista tuttu harmaasieppo.
Hiukan myöhemmin tutustuin toiseenkin harmaasieppoyksilöön, missäpä muualla kuin Villa Karon pihalla. Harmaasieppo näyttää talvehtiessaan viihtyvän pitkään samoilla oksilla. Tämä jälkimmäinen suosi Villa Karon pihan suurta korva-akaasiaa, joka antoi sille sekä varjoa ja suojaa että lentäviä hyönteisiä.
Harmaasieppo on Suomessa kohtalaisen yleinen, ja hyvin todennäköistä sen näkeminen on talvehtimisalueillakin Saharan eteläpuolella. Se ei pidä itsestään meteliä, kunpahan istuu hiljaisena oksallaan ja lentelee saaliinsa perässä siinä ympäristössä.
Bonuskasvi: manteliketapani. Tämä Etelä-Aasiasta peräisin oleva suurilehtinen puu kestää auringon paahdetta ja suolaista pohjavettä, minkä vuoksi se on suosittu puu Aasian ja Afrikan trooppisilla rannoilla. Lisäksi se tuottaa runsaasti soikeita hedelmiä, jotka kypsyessään muuttuvat vihreistä punertaviksi ja putoavat maahan. Kuituisen ja sormet värjäävän kuoren alla on mantelimainen kivi, jonka sisällä on pieni, pähkinäinen siemen. Näitä "manteleita" kerätään yleisesti syötäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti