Jos Grand Popossa näkee mustan, pitkäpyrstöisen linnun, joka hyppelee maassa ja lennähtää sitten oksalle, on todennäköisesti nähnyt paimenharakan. Jos näkee pitkäpyrstöisen, harakan näköisen linnun yksinään, epäilykset alkavat herätä. Paimenharakat nimittäin liikkuvat vilkkaasti rupattelevina perheryhminä. Jos lintu on metallinhohtoisen sinisenä kimalteleva, kannattaa ottaa esiin lintukirja.
Loistokottaraiset ovat sukua eurooppalaiselle kottaraiselle, mutta huomattavasti suurempia, ja niillä on sininen, hohtavan kiiltelevä höyhenpuku. Lajit ovat usein hankalia erottaa toisistaan, mutta yhellä on onneksi tuntomerkki, joka erottaa sen kaikista muista. Pitkäpyrstökottarainen on nimensä mukaisesti lintu, jolla on pitkä pyrstö. Sen muoto on selvästi kapeneva, mikä huonossakin valaistuksessa erottaa sen paimenharakan tasapaksulla tavalla pitkästä pyrstöstä. Toinen hyvä tuntomerkki on vaaleana erottuva silmä.
Pitkäpyrströkottarainen osui tavalliselle aamuretkireitilleni vain yhden kerran. Silloin se hyppeli Aubergen viereisellä camping-aukiolla, joka sivumennen sanoen on varsin hyvä paikka tähyillä lintuja. Lajin ydinaluetta on Saharan eteläpuoleinen savannivyöhyke, missä se liikkuu yleisesti pieninä parvina. Rannikollekin näköjään riittää yksilöitä sadekauden päätyttyä, mutta tavallinen laji se ei Grand Popossa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti